Roadtrip Lofooteille – Part 1 (Kukastunturi ja Uttakleiv)

.

Me oltiin haaveiltu jo useampi vuosi Lofoottien reissusta ja
viime kesänä päätettiin, että seuraavana kesänä sitten mennään. Kävi kuitenkin
niin, että tasan kolme viikkoa ennen reissuun onnistuin murtamaan jalkani. Ensiavun
lääkäri arvioi paranemisajaksi 3-4 vkoa (juoksukieltoa sain myöhemmin kuudeksi
viikoksi). Onneksi murtuma oli pieni ja kontrolliröntgen osoitti, että luutuminen
oikeaan asentoon oli onnistunut ja leikkausta ei tarvittu. Vielä muutamia
päiviä ennen reissua kävelyni oli todella hidasta ja yhtä huojuvaa, kuin
kamelilla. Onneksi paranemisen etenemisen huomasi päivittäin ja kivut vähenivät
vauhdilla. Jalan takia, en oikein osannut ennakkoon iloita tästä reissusta,
koska sinne pääseminen tuntui koko ajan niin epävarmalta. Epävarmuutta mukaan
toi myös uuden kävelytyylin kipeyttämät kantapäät, jonkinasteisen tulehduksen
sinne sain.

.

 

 

 

Onneksi kuitenkin pääsimme reissuun, sillä asenteella, että mennään
minne päästään.

Vielä muutamia päiviä ennen reissua kävelyni oli todella hidasta ja yhtä huojuvaa, kuin
kamelilla. Onneksi paranemisen etenemisen huomasi päivittäin ja kivut vähenivät
vauhdilla. Jalan takia, en oikein osannut ennakkoon iloita tästä reissusta,
koska sinne pääseminen tuntui koko ajan niin epävarmalta. Epävarmuutta mukaan
toi myös uuden kävelytyylin kipeyttämät kantapäät, jonkinasteisen tulehduksen
sinne sain. Onneksi kuitenkin pääsimme reissuun, sillä asenteella, että mennään
minne päästään.

.

Meidän ryhmärämämme kokoonpano muodostui kahdesta aikuisesta
ja kahdesta yksitoista vuotiaasta
lapsesta, maastopyöristä, teltasta ja matkailuun turhan pienestä auton peräkontista.
Ruuat ostettiin ajan ja rahan säästämiseksi etukäteen, gluteenittomina ja valmistettiin retkikeittimellä.

reissutunnelmissa
Näkyykö reissutunnelma ilmeistä?

Day 1

Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa ensimmäisenä päivänä Ounastunturille
asti, mutta me päätettiinkin jäädä Äkäslompolon leirintäalueelle, koska siellä
oli niin kauniit maisemat ja ajoakin oli kertynyt tähän jo karvaa vaille 700 km. Maisemien lisäksi oli ilmeistä se, että saatiin
heti runsaasti uusia mäkäräystäviä ja se motivoi kummasti pitämään teltan ovet visusti
kiinni ja seuraavana päivänä ne kirittivät meitä pyörää taluttaessa. Ekana yönä
teltassa nukutti makoisasti ja itselleni uusi telttavaruste; korvatulpat
osoittautuivat heti korvaamattomaksi! Olen aina ollut herkkäuninen ja
kaikenlaiset äänet vaikeuttavat nukahtamista ja nukkumista. Toinen reissun unen parantamiseen käyttämäni ”innovaatio” oli laittaa tuubihuivi silmille, tämä
toimii täydellisesti kompaktina matkaversio pimennysverhoille ja tuntuuhan tuo
toimivan kotonakin (sillä olen nähnyt tytön nukkuvan kotonakin näin).

Äkäslompolo
Äkäslompolo

Kukastunturi

Aamulla herättiin ja tehtiin ruokaa ja lähdettiin
maastopyöräilemään. Tämä oli lasten ensimmäinen oikea maastopyöräretki.
Ajokilometrejä siitä kertyi 12 km.Sanotaan, että matkailu avartaa ja Kukastunturin huipulla
todellakin oli avaraa ja kaunista. Suomessa on kyllä mielettömän upeita
paikkoja ja useamminkin pitäisi koti Suomessa matkailla.

Korkeuseroa huipulle oli noin 300 metriä ja se matka sisälsi
tunteiden vuoristorataa. Itkettiin, raivottiin ja naurettiin. Pieni haaverikin
sattui irtokivien takia alamäessä, mutta onneksi siitä selvittiin pelkällä
ruvella. Oma jalka kesti pyöräilyssä ihan ok, vaikka vähän jännittikin, että
jos joutuu tukea ottamaan murtuneella jalalla. Mielialojen kanssa taisteluista
huolimatta tai kenties ansiosta, tämä jäi varmasti meille kaikkien mieliin koko elämäksi ja itse arvostan
elämässä muistijälkiä. Muistijäljillä tarkoitan niitä muistoja, mitkä muistat
vielä vanhana kiikkustuolissa.

Kohta ollaan Kukastunturin huipulla!
Melkein jo huipulla!
Kukastunturi
No nyt ollaan Kukastunturin huipulla!
Kukastunturilta alaspäin
Ja nyt sitten alaspäin!

Day 2

Lähdettiin joskus neljän aikoja ajamaan kohti Ruotsia. Alunperin
oli tarkoitus ajaa Kilpisjärven kautta, mutta sääennustetta tutkittuamme
päädyimme toisiin ajatuksiin, sillä sinne oli juuri saapumassa iso sadealue ja
telttailijan näkökulmasta se ei ollut järin houkutteleva yhtälö… Sadetutka
ohjasi reittimme Kiirunan itäpuolelle ja sieltä löysimmekin sopivan leirintäalueen Arctic Wilderness Camp. Ajokilometrejä
kertyi varmaan korkeintaan 250 km. Leirintäalueella olisi voinut viettää
lämpimänä päivänä pidempäänkin aikaa, sillä siellä oli vapaasti käytettävänä
mm. kanootteja ja suppilautoja. Puolilta päivin taidettiin jatkaa täältä matkaa
ja ajettiin Lofooteille asti, sillä seuraavaksi kahdeksi päiväksi oli luvattu
unelmakeliä…

 

Ruotsin puolella ajettiin Kiirunan ja Abiskon ohi ja nähtiin
matkalla tosi kauniita tuntureita. Tytär ilmoitti matkalla muuttavansa isona
sinne. Norjan puolelle saavuttaessa maisemat eivät huonontuneet. Narvikissa
kävimme nostamassa vähän rahaa ja tankkaamassa, sillä Lofooteilla on tosi vähän
tankkauspaikkoja ja siitä sitten jatkettiin saman tien matkaa. Autosta katselin
ympärilleni ja totesin, että tämä on rakkautta ensisilmäyksellä ja mietin, että
kyllästyykö paikalliset koskaan näihin maisemiin. Sama minne katseensa kääntää,
niin aina on kaunista. Vesiputouksia, turkoosin väristä vettä ja toinen
toistaan kauniimpia vuoria, niin ja lampaita.

Melko pian Narvikin jälkeen olisi ollut mahdollista käydä
meriakvaariossa ja viikinkimuseossa, joita moni meille suositteli. Jätettiin
akvaario ja viikinkimuseo kuitenkin tällä kertaa väliin, koska halusimme päästä
nauttimaan täysin siemauksin unelmakeleistä. Loppuviikoksi kun oli luvattu
sääennusteeksi epävakaista keliä.

Saavuttuamme Lofooteille meidän ensimmäinen määränpäämme oli
Uttakleivin ranta, jonne saavuimme ilta yhdeksän jälkeen. Teltan pystytyksessä
hyvä apuväline oli retkilapio ja ei toki maaston epätasaisuuden takia, vaan
lampaan kakkojen vuoksi. Niitä alueella meinaan piisaa! Onneksi ne olivat
koostumukseltaan varsin heinäisiä ja onneksi oli valoisat yöt, niin ei
tarvinnut yöllä pelätä kakkaan astumista.

Day 3 – 4

Uttakleiv

Nukuttiin kaksi yötä tällä rannalla, josta lapset (niin kuin mekin) olimme ihan haltioissamme. Rannalla vaelteli ympäri vuorokauden turistien lisäksi myös paljon paikallisia – lampaita. Uskon, että näiden lampaiden täytyy olla maailman onnellisimpia, sillä siellä lepää varmasti myös lampaan mieli. Jotenkin käsittämätöntä, että jossain maassa voi olla näin kaunista.

Uttakleiv
Uttakleiv
Uttakleiv

 

Uttakleiv valtasi pienen palan sydämestäni, sillä kauneuden lisäksi rakastan laineiden pauhun ääntä, niillä on aina ollut minuun rauhoittava vaikutus. Itselle laineiden ääniin liittyy myös paljon lapsuuden ja nuoruuden kesistä mökillä. Mökki on ison järven rannalla ja siellä usein tuulee, joten laineiden ääntä/pauhetta siellä on usein. Isäni on intohimoinen kalastaja ja verkoilla käydessä olen ollut paljon isäni soutajana. Vaikka koskaan en ole meren rannalla viettänyt enemmälti aikaa, niin vesi on, kuitenkin elementtinä sama oli se sitten järvessä tai meressä.

Funny fact: joskus mun tulee muuten kuunneltua kotona Spotifystä laineiden ääntä. Ootko itse koskaan kuunnellut?

Selfiemestari itse ja lampaat

 

Toinen hymyn huulille kirvoittama ääni oli lampaiden määintä. Sillä eihän sitä voi kuunnella hymyilemättä. Lapsetkin heittivät monen monta vitsiä aiheesta. Yks meni näin: ”Kuka teistä on se Late?” johon yksi tai useampi lammas vastas: ”Määäää”.

Nyt mennään eikä meinata!

 

Hiekkarannan hiekka oli harmaan-valkoista (kauneinta näkemääni) ja vesi hyytävän kylmää. Tästä huolimatta muksut ja mun mies intoutuivat mennä uimaan Norjan mereen. Välineurheilu oli hieman läsnä ja toi pientä helpotusta asiaan, sillä mukana matkassa oli märkäpuvut. Minä tyydyin kuvaamaan ja treenailemaan jalkaani rannalla kävelyllä.

 

Uimakamuja ilmaantui

 

Uttakleivin rannalla yllätin itseni toistuvasti huokailemasta ja ei toki lomalla huolien takia, vaan yksinkertaisesti kauneuden takia. Jos jokin on henkeäsalpaavan kaunista, niin tämä ja keli oli myös täydellinen.

Et saa mua kiinni…!

Nice to know facts:

Rannalla oli hyvin hoidetut vessat ja toimivat vesipisteet. Teltalla majoittuminen maksoi muistaakseni noin 16 euroa yöltä.

 

Checkout on joka päivä 13.00, joten jos haluaa maksimoida rannalla vietetyt tunnit, niin kannattaa saapua jo aamupäivällä. Autolla saavuttaessa matkan varrella on Haucklandin ranta ja siitä parin kilometrin päässä, vuoren toisella puolella on Uttakleivin ranta (ilta-aurinko). Uttakleivin puolella meidän puhelimista hävisi nettiyhteys, mutta vuoren toisella puolella se toimi. Haucklandin puolella (ilta-aurinko ei paista tänne) oli telttailu kielletty, ainakin kieltokyltit niin määräsivät. Näytti siellä kuitenkin joitain telttoja siitä huolimatta olevan. Haucklandin rannalla kävimme seuraavana päivänä maastopyöräilemässä. Reitti sinne kulkee rannikkolinjaa pitkin ja se on todella helppokulkuinen (pääsee vaikka pyörätuolilla) ja pakko sanoa, että maisemat ovat kauniit. Poika tuumasi maisemien olevan kuin elokuvamaisemat. Kiikaroitiin matkalla pyöriäisiä ja valaita – harmiksemme ei nähty.

 

Aamulla lähdettiin Uttakleivin hellästä, mutta tuulisesta huomasta, kohti uusia seikkailuja. Herättiin miehen kanssa kuuden aikaan aamulla, kun teltta lepatti villisti ympärillämme. Päätettiin alkaa samantien purkamaan kamppeita, kun teltan toinen pää rävähti kertaalleen irti ja tuuliolojen muuttumisesta suuntaan tai toiseen emme saaneet netittömässä elämässä käsitystä. Meren läheisyydessä elämisestä ja olemisesta meillä ei ole kokemusta ja tämä on hyvä muistutus noviisille siitä, miten äkkiä sääolosuhteet voi muuttua. Herätessämme keli oli vielä suhteellisen selkeä ja siellä ollessamme pystyi ihmettelemään, sitä miten nopeasti sumu/alapilvet valtasi laaksoa.

 

Tämän pitkän päivän tavoitteena oli löytää leirintäalue, jossa on suihkut, wifi ja pistorasiat kameran ja puhelimien akkujen lataamista varten. Hyvä että herättiin ja oltiin varhain liikkeellä, niin ehdittiin vielä paljon…

 

Ihanaa viikonloppua kaikille!

– Mari

Leave a Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *