Tongariro vaellus

Tongariro Alpine Crossing vaellus oli mulle isoin juttu mitä odotin Uusi-Seelannilta. Tongariro on Unescon maailmanperintökohde ja nämä perintökohteet ovat itselleni sellaisia paikkoja mitä mm. reissuillani etsiskelen. Ulkomaanlomani voisin käyttää kokonaisuudessaan kansallispuistoissa luuhaamalla. Moninaista luontoa on aina hieno nähdä ja kokea.

Päivän sääennuste lupaili yli 20 astetta, aurinkoista ja 2-3 metriä sekunnissa tuulta. Tämän perusteella jo osasin siis odottaa turkoosina hohtavia Emerald järviä, kauniita maisemia ja lämpöä taivaan täydeltä. Matkalla Tongarirolle oli vielä pilvistä ja saapuessani ysin jälkeen Mangatepopon aloituspisteelle matkailuautomme kyydittämänä, niin pilviä oli vielä vähän ilmassa. Viimeiset maksetut shuttle bus-kuljetukset tuovat retkeilijät reitille yhdeksän aikaan, koska vuorelta pitää päästä pois ennen pimeän tuloa ja sumuisen sään yllättäessä vuorelta pois pääseminen voi olla todella hankalaa.

Juttelin aloituspisteellä mukavan oppaan kanssa säästä ja siitä mitä teen, jos jotain sattuu. Kelit voi olla alueella tosi arvaamattomat ja yksin lähtiessä tämä tekijä toi mukaan oman jännityksensä. Opas neuvoi, että jos jotain sattuu, niin soittoa sitten vaan hätänumeroon (111). Mies sanoi, että on nuorempana toiminut alueella oppaana ja jaotteli kävelyn karkeasti kolmeen osaan: kaksi tuntia nousuun, kaksi tuntia laella ja kaksi tuntia laskeutumiseen. Läträsin vielä aurinkorasvaa ennen kävelemään lähtemistä. Alkumatkasta aurinko paistoi vain edestä, joten helpotti rasvausta, kun ei tarvinnut niskaa ja selkää alkaa rasvaamaan.

"Kävelylaiturilla"

Let’s start!

9.30 sitten alkoi päivän kestävä kipitys. Aurinko alkoi paistaa, taivas kirkastui ja ilma alkoi myös kuumenemaan. Lähtö 1000 metrin korkeudesta ja nousua 1900 metriin. Kirkas keli ja viikonloppu oli houkutellut reitille muitakin ja välillä reitit ruuhkautuivat ja kuvaus paikoille joutui hetken jonottelemaan.

Alkumatka oli todella helppokulkuista polkua ja sellaista leveää laiturin näköistä rakennettua kävelyalustaa (sille ei taida olla suomenkielistä nimeä). Kävelylaituri taitaa muodostaa parhaan mielleyhtymän. Tähän oli kiinnitetty vielä sellaista verkkoa, joka parantaa pitoa liukkaalla ja sateella. Sanoisin, että sellainen viiden tähden versio pitkospuista, ei meinaan kiikkunut.

Ihan alussa reitti nousi tasaisesti ja siinä sai pidettyä tahdin vauhdikkaana. Pikku hiljaa reitti jyrkentyi, mutta onneksi oli hyviä maisemia mitä tsiikailla samalla, kun välillä odotti hengityksen tasaantumista. Vaellusreitti alkaa pian kiertämään Mt. Ngauruhoe:a (tuttu myös Taru Sormusten Herrasta). Tulivuorta en lähtenyt valloittamaan, mutta kyllä sinne joku näytti kipuavan.

Tulivuoren sävyt olivat aivan käsittämättömän upeat!

Mt. Ngauruhoe
Nää värit!
Mt. Ngauruhoe
Mt. Ngauruhoe
Maisemia Tongarirolle nousulta
Maisemia Tongarirolle nousulta
South craterilta ylös

Ennen Tongarirolle nousua South Craterin laella kävely oli tosi helppoa ja suurimmaksi osaksi tasaista maastoa. Tongarirolle noustessa irtokiveä oli jonkun verran mikä vaikeutti pitävän askelsijan löytymistä. Isommista kivistä sai onneksi ylämäessä hyvin tukea. Tongariron laella maisemat palkitsi heti kiipeäjän näkymällä Emerald järville ja Punaiseen kraateriin.

Tongariro
Punainen kraateri ja taustalla Te Maari
Punainen kraateri ja taustalla Te Maari
Red Crater
Niiiiiin kaunista!
Tongariro - Red Crater
Tongariro - Red Crater
Te Maari ja Blue Lake
Te Maari ja Blue Lake
Emerald järvi
Emerald järvi
Emerald lake
Emerald järvi

Laskeutuminen Tongarirolta

Laskeutuminen Tongarirolta oli koko reitin teknisesti vaikein osuus, sillä maa oli täynnä rutikuivaa irtokivimassaa. Siinä sai kyllä keskittyä laskeutumiseen ja ympärillä vähän väliä joku pyllähti ja jatkoi matkaa liukuen. Itse laskeuduin alas niin, että iskin kantapäitä jokaisella askeleella kovaa kiviaineksen sekaan ja polvet koukussa, niin pito säilyi ja painopiste pysyi sopivasti takapainoisena.

Tällä tekniikalla parasta oli astua sellaiseen kohtaan missä kivimassaa oli paljon. Ennen laskeutumista kiristin kengännauhat tiukalle, ettei varpaat valu jatkuvassa alamäessä kenkien kärkiin. Tässä vaiheessa tuli kaiho varrellisten kenkien perään, sillä tällä mun laskeutumistekniikalla myös kenkien sisään meni runsaasti kiviä.

Tongarirolta alas laskeutuminen
Tongarirolta alas laskeutuminen
Tongariron alamäessä ruuhka-aika
Tongariron alamäessä ruuhka-aika
Emerald järven pohja
Emerald järven pohja
Maisemat Central crater:lta Tongariron suuntaan
Maisemat Central crater:lta Tongariron suuntaan
Ketetahilta alas
Tällaisena alkoi Ketetahilta alas laskeutuminen

Ketetahin kiemuraista rinnepolkua alas laskeutuessa matka tuntui todella pitkältä, erityisesti se ihan lopun metsäosuus. Aurinko oli paahtanut koko päivän täydeltä taivaalta. Ketetahin reitti on todella kiemurainen, joten aurinkorasvaa lisätessä sai olla neuroottinen ja miettiä 360 asteisesti, että minne vielä?

Alamäessä pystyi liikkumaan vauhdilla ja se oli mukavan huoletonta vastapainoa aikaisemmalle reitille. Kulkureitillä liikkui harmittavan paljon “tientukkoja”, jotka eivät aina tajunneet oma-aloitteisesti väistää. Kymmenen hengen porukan ohittaminen kapealla polulla silloin ottaa väkisin oman aikansa. Ilman auringon kärventämistä, en olisi pitänyt niin reipasta vauhtia yllä ja olisi levollisin mielin voinut kävellä siellä letkan perässä. 15.30 olin alhaalla Ketetahin päätepisteellä, eli kuuden tunnin setti kaikkinensa.

Ketetahin rinteellä
Ketetahin rinteellä
Ketetahin metsä
Ketetahin metsä

Yllätyin siitä miten paljon reitillä, oli pieniä alle kouluikäisiäkin lapsia. Itselleni äitinä ei tulisi ensimmäisenä mieleen ottaa niin pieniä lapsia mukaan. Meidän omien muksujen valitusnappula on ainakin kytkeytynyt ”on” asentoon herkemmin, kuin 20 kilometrin kävelyssä.

Eväiden määrä oli mulle tosi passeli ja vain yksi banaani jäi syömättä, vettä jäi myös, mutta kyllä sitä olisi voinut enemmänkin kävellessä juoda. Nahka punoitti punaisena kävelyn jälkeen ja todella lähellä oli kunnolla palaminen. Aurinkorasvaa lisäisin kuitenkin useamman kerran, en uskalla edes arvailla miten olisi käynyt ilman rasvaa.

Otin mukaani:

 

  • Haglöfsin kuoritakin
  • sormikkaat ja tuubihuivin
  • kaksi pitkähihaista paitaa
  • urheilutopin
  • tukevapohjaiset Merrelin varrettomat Goretex-kengät
  • pitkälahkeiset urheiluleggarit
  • urheilushortsit
  • 50 aurinkorasvaa
  • 3 litraa vettä
  • evässalaatti, keitetty kananmuna ja hedelmiä (3 banaania ja yksi mandariini)
  • vessapaperia
  • muutaman laastari hiertymiä varten
  • hätävararahaa, matkailijan vakuutuskortin ja passin.

 

Mahtava kokemus vuorista (jälleen) ja tällaisiä kokemuksia haluan lisää!

Seikkailumielisin terkuin,

Mari

Viidakkoseikkailulla Chiang Maissa

Ensimmäisen illan auringonlasku
Ensimmäisen illan auringonlasku

Osallistuttiin Panda Tourin järjestämälle kolmen päivän viidakkoseikkailulle. Majoituttiin molempina öinä bambumajoissa ja hyttysverkon uumenissa. Matka varattiin Kilroyn kautta.

Maisema vaellusreitiltä
Maisema vaellusreitiltä
Bambumajamme Hotel "Caifornia"
Bambumajamme Hotel "Caifornia"

Day 1

Meidät noudettiin hotellilta 9.30. Ajomatka Chiang Maista kohteeseen kesti n. 1,5 tuntia. Kävimme ostamassa eväitä matkan varrelta olleelta torilta. Minä ostin banaaneita ja mandariineja. Istuttiin autoon ja opas tuumasi siihen, että apinat syö banaaneita. Vastasin, että olenkin apina. Tätä tasoa meidän lopun kolmen päivän huumori sitten vastasikin… Matka taittui paikalliseen tapaan takaosasta avoimella, mutta katosta umpinaisella autolla. Ei taitaisi mennä Suomessa turvallisuutensa puolesta läpi, sillä mm. turvavöitä ei ollut.

Hotel "Californian" terassi
Hotel "Californian" terassi

Saavuttiin kohteeseen ja lähdettiin sieltä heti kipuamaan vuorelle kapeaa ja kivikkoista polkua pitkin. Välillä oli tosi liukkaitakin kohtia. Matkan varrella oli neljä kaunista vesiputousta, joiden juurella pystyi uimaan. Päivään mahtui jyrkkää nousua (ja laskua), jota kertyi 450 metriä. Lähdettiin + 600 metriä merenpinnan yläpuolelta ja päädyttiin noin 1050 korkeuteen. Tämä ei lukuina näytä paljolta, mutta tässä maastossa suora suoraviivainen ylöspäin eteneminen ei ollut mahdollista, koska maasto polveli koko ajan. Todellisuus oli siis ylämäki, alamäki, ylämäki jne…

Vaelluksen aikana saimme valita haluammeko kävellä helpon vai vaikean reitin ja mehän valittiin vaikea. Kuulemma siinä menisi neljä tuntia ja olimme lopulta kolmessa tunnissa perillä. Opas katkoi matkan varrelta polulle kaatuneita paksuja bambuja, joten ilmeisesti vaikeampi reitti ei ollut, ollut hirveän suuressa suosiossa.

Näkymä bambuseinän raosta
Näkymä bambuseinän raosta
Bambumajan seinä
Bambumajan seinä

Meidän oppaamme oli kuin aropupu, joka viiletti edellämme ilman puuskutusta ja hän hörppäsi vettäkin vain muutaman kerran päivän aikana. Me suomalaiset hikoiltiin, kuin pienet porsaat ja vettä kului kaikilla varmasti yli litra. Ilmeisesti aktiivisella yli 15-vuoden harjoittelulla pääsisi tällaiseen tilaan. Oppaamme on siis tehnyt työtään 15-vuotta. Vitsailinkin, että tämä on viimeinen oparitesti, jossa tarkistetaan kaikkien fyysinen kuntotaso 😁. Oma mennyt vuoteni ei ole varsinaisesti ollut se urheilullisin ja sen asian korjaaminen ensi vuonna ei vaadi paljoakaan.

Opas maistatti meillä kolmen päivän aikana monenlaisia hedelmiä tamariinejä (siitä tuli mieleen luumuhillo), papaijaa ja joku sitruunantyyppinen ei hevihyllyille eksynyt katkeran makuinen hedelmä (ei jatkoon). Saavuttiin määränpäähän kolmen aikoja ja ensimmäinen yö oltiin kylässä, jossa asuu n. 250 henkeä. Peseydyttiin tämän jälkeen alkeellisissa pesumajoissa ja otettiin hetki vähän iisimmin.

Koira ja auringonlasku
Koira ja auringonlasku

Käytiin katsomassa auringonlaskua 17.30-18.00 välisenä aikana. Maisema näytti todella upealta vuorien polveillessa horisontissa, kuvat ei tälläkään kertaa osaa toistaa maisemaan sellaisena, kuin se todellisuudessa oli. Kuuden jälkeen nautittiin oppaamme nuudeleista tekemä iltaruoka. Maistui! Pimeän tultua ihmeteltiin väärinpäin taivaalla keikkuvaa kuuta ja tähtitaivaalla näkyviä tähdenlentoja bambumajamme terassilta.

Kaunis vessanovi
Kaunis vessanovi

Nukuimme Hotel ”California” nimisessä bambumajassa, joka oli jaettu kolmeen osaan: keittiö, avoin oleskelutila ja iso makuuhuone. Hyttyset eivät onneksi ilmoittautuneet koko reissulla/illan aikana läsnä oleviksi, mutta öisin meillä kuitenkin oli hyttysverkot. Olimme jo 20.30 pötköllään ja uni tuli kaikille melkein heti. Edellisen päivän matkustaminen vaati selvästi veronsa, 1,5 vuorokauden aikana olin nukkunut 2 tunnin unet ja edeltävänä yönä onneksi n. seitsemän tunnin unet.

Yöllä koirat ja kukot piti vuorollaan konserttia, sirkkojen hoitaessa taustamusiikin. Kyläläisten oma kulkuväline oli moottoripyörä, joiden saapumista kylään ei myöskään voinut olla kuulematta. Yöllä kylään saavuttiin, sekä sieltä lähdettiin pois. Herkkäunisen kannattaa ehdottomasti muistaa korvatulppien olemassaolo.

Kylästä huokui aitous ja maanläheisyys. Kylän lapsilla ei ollut heidän leikeistään päätellen käytössään elektroniikkaa, sillä lapset viihdyttivät itseään muovipulloja (alamäkeen tai puuhun) heittämällä. Heidän silmissään näkyi aitoa lapsuuden riemua, mikä tuntuu monesti nykyajan lapsilta olevan kateissa!

Lapsuuden riemua
Lapsuuden riemua

Day 2

Seuraavana aamuna herätys on 7.30 ja olo oli jo melkein uudesti syntynyt jetlagin jäljiltä, sillä onneksi oli riittävästi aikaa nukkumiseen. Yöllä heräsin yhden aikoja ja taisin valvoa jonkun kolme tuntia, kävin istuskelemassa terassilla tähtitaivasta ihaillen – siellä kun ei valosaaste vaivannut. Lähdettiin kävelemään puoli kymmenen aikoja ja heti ensimmäinen mäki otti meistä turhat luulot pois. Huh mikä nousu! Joka kerta, kun laskeuduttiin alaspäin, niin tiedettiin, että ylöspäin noustaan korkojen kera.

Kumipuu kumipuumetsässä
Kumipuu kumipuumetsässä
Auringon lasku
Tuolta me tultiin!
Banaanipuun kukka
Banaanipuun kukka
Hunajapuu
Hunajapuu

Day 2

Lähdettiin kävelemään u-kirjaimen muotoista lenkkiä seuraavalle kylälle, mutta eihän se sitten ihan alkuperäisen u:n muotoisesti mennytkään, vaan mentiinkin sitten ISON U:n muotoisesti. Opas oli opastamassa ensimmäistä kertaa, tätä kyseistä osuutta, sillä normaalisti hän opastaa muualla. Emme löytäneet oikeaa polkua ja siksi tämän päivän patikointi venyi kilometreiltään suuremmaksi, kuin oli suunniteltu. Retkisuunnitelmassamme oli myös lepakkoluola, mutta sinne emme päässeet. Retken alkaessa allekirjoitimme sopimukset, jossa kuitattiin, että ei voi vaatia korvauksia, jos reittisuunnitelma muuttuu jostain syystä.

Kävelyä tuli tälle päivälle sellaiset 15 kilometriä. Lähdettiin 1050 metristä merenpinnan yläpuolelta maastoon, joka vei meitä isosti alas ja ylös. Lopulta laskeuduttiin vuorelta kokonaan alas, koska oikeaa polkua ei löytynyt ja sitten takaisin teitä pitkin ylös Lahu Village kylään. Lahu Village on noin 900 metriä merenpinnan yläpuolella. Askeleita yhden päivän aikana 26 600. Kuuden tunnin kävely ilman pidempiä taukoja. Matkalla nähtiin avokado-, viikuna-, papaija- ja satsumapuita. Reittimme kulki kumipuumetsän läpi. Nuudelilounas syötiin ensimmäisellä vesiputouksella banaaninlehdeltä – on kyllä näppärä pakkausmateriaali, vahva, notkea, käytännöllinen ja kompostoituva. Ruuat oli reissulla tosi hyviä. Opas sairastui illalla kuumeeseen ja illalla mentiin nukkumaan hieman epätietoisena sen suhteen mitä seuraavana päivänä tulisi, tapahtumaan.

Auringon lasku
Auringon lasku
Lahu Villagen auringonlasku
Lahu Villagen auringonlasku
Puuvillaa
Puuvillaa

Day 3

Aamu alkoi jälleen kerran maukkaalla aamupalalla. Herkkumunakasta, nuotiolla paahdettua leipää ja ananasta. Opas oli aamupäivällä heikossa hapessa, mutta vakuutteli meille, että pystyy jatkamaan. Hänen vointinsa alkoi onneksi parantua iltapäivästä. Viimeinen päivä olikin rennoin, kun saatiin oppaan kuumeen takia vähän tasoitusta.

Viimeiseen päivään sisältyi osaltani pientä draamaa. Me ylitettiin joki ja minä olen ainakin itseni tuntemana huono heittäjä. Minähän heitin kengät joen yli, ai niin paitsi toinen lensikin jokeen! Kenkähän sitten lähti vesiajolle ja onneksi opas sai sen pelastettua alajuoksulta, niin ei tarvinnut flipflop-sandaaleilla kävellä useamman kilometrin loppumatkaa. Olen kiitollinen!

Kun ajattelee viidakkoa, niin ainakin itselläni tulee mieleen eläinten ja ötököiden paljous – runsaus kaikkinensa. Mielikuva oli kuitenkin jokseenkin virheellinen, sillä tosi vähän nähtiin ötököitä tai eläimiä: kaksi hyttystä, joku hyppivä koppis, erilaisia perhosia ja yksi iso hämähäkki. Lintujen laulua kuului puista ja jotain pikkulintuja myös nähtiin. Käärmeitä ei nähty yhtäkään. Viidakon kasvusto muuttui todella paljon kasvupaikan mukaan, notkelmissa kasvoi banaania ja ihan vuoren päällä puustoon tuli mukaan myös pitkäneulaiset männyt. Pääasiassa kuitenkin lehtipuita.

Jalat ovat aika tohjona kolmen päivän kävelyn jäljiltä. Lähdettiin 600 metriä merenpinnan yläpuolelta ja käytiin korkeimmillaan 1100 metrissä. Kävelin yhteensä 63500 askelta ja kilometrejä kertyi n. 40. Vaelluksen lopussa laskeuduttiin 700 korkeuteen. Vaikka korkeuskäyrällisesti reitti ei ole raskaan näköinen, niin maasto oli paikoin vaikea kulkuista sekä maaston jatkuva polveilu tekivät siitä paljon lukuja raskaamman. Jos onni ja keli on myötä ja pääsen kävelemään Tongariron reitin Uudessa Seelannissa, niin on hauska vertailla, onko sen jälkeen yhtä hajalla, kuin meidän day 2. Hyvä muistutus taas siitä, että ei se matka tapa, vaan se vauhti.

Lähtisinkö uudelleen? No lähtisin!

Muistakaahan hankkia muistijälkiä ja kokeilkaa uusia juttuja, sillä se kannattaa :)!

 

 

 

Lämpimin terkuin Mari