Viidakkoseikkailulla Chiang Maissa

Ensimmäisen illan auringonlasku
Ensimmäisen illan auringonlasku

Osallistuttiin Panda Tourin järjestämälle kolmen päivän viidakkoseikkailulle. Majoituttiin molempina öinä bambumajoissa ja hyttysverkon uumenissa. Matka varattiin Kilroyn kautta.

Maisema vaellusreitiltä
Maisema vaellusreitiltä
Bambumajamme Hotel "Caifornia"
Bambumajamme Hotel "Caifornia"

Day 1

Meidät noudettiin hotellilta 9.30. Ajomatka Chiang Maista kohteeseen kesti n. 1,5 tuntia. Kävimme ostamassa eväitä matkan varrelta olleelta torilta. Minä ostin banaaneita ja mandariineja. Istuttiin autoon ja opas tuumasi siihen, että apinat syö banaaneita. Vastasin, että olenkin apina. Tätä tasoa meidän lopun kolmen päivän huumori sitten vastasikin… Matka taittui paikalliseen tapaan takaosasta avoimella, mutta katosta umpinaisella autolla. Ei taitaisi mennä Suomessa turvallisuutensa puolesta läpi, sillä mm. turvavöitä ei ollut.

Hotel "Californian" terassi
Hotel "Californian" terassi

Saavuttiin kohteeseen ja lähdettiin sieltä heti kipuamaan vuorelle kapeaa ja kivikkoista polkua pitkin. Välillä oli tosi liukkaitakin kohtia. Matkan varrella oli neljä kaunista vesiputousta, joiden juurella pystyi uimaan. Päivään mahtui jyrkkää nousua (ja laskua), jota kertyi 450 metriä. Lähdettiin + 600 metriä merenpinnan yläpuolelta ja päädyttiin noin 1050 korkeuteen. Tämä ei lukuina näytä paljolta, mutta tässä maastossa suora suoraviivainen ylöspäin eteneminen ei ollut mahdollista, koska maasto polveli koko ajan. Todellisuus oli siis ylämäki, alamäki, ylämäki jne…

Vaelluksen aikana saimme valita haluammeko kävellä helpon vai vaikean reitin ja mehän valittiin vaikea. Kuulemma siinä menisi neljä tuntia ja olimme lopulta kolmessa tunnissa perillä. Opas katkoi matkan varrelta polulle kaatuneita paksuja bambuja, joten ilmeisesti vaikeampi reitti ei ollut, ollut hirveän suuressa suosiossa.

Näkymä bambuseinän raosta
Näkymä bambuseinän raosta
Bambumajan seinä
Bambumajan seinä

Meidän oppaamme oli kuin aropupu, joka viiletti edellämme ilman puuskutusta ja hän hörppäsi vettäkin vain muutaman kerran päivän aikana. Me suomalaiset hikoiltiin, kuin pienet porsaat ja vettä kului kaikilla varmasti yli litra. Ilmeisesti aktiivisella yli 15-vuoden harjoittelulla pääsisi tällaiseen tilaan. Oppaamme on siis tehnyt työtään 15-vuotta. Vitsailinkin, että tämä on viimeinen oparitesti, jossa tarkistetaan kaikkien fyysinen kuntotaso 😁. Oma mennyt vuoteni ei ole varsinaisesti ollut se urheilullisin ja sen asian korjaaminen ensi vuonna ei vaadi paljoakaan.

Opas maistatti meillä kolmen päivän aikana monenlaisia hedelmiä tamariinejä (siitä tuli mieleen luumuhillo), papaijaa ja joku sitruunantyyppinen ei hevihyllyille eksynyt katkeran makuinen hedelmä (ei jatkoon). Saavuttiin määränpäähän kolmen aikoja ja ensimmäinen yö oltiin kylässä, jossa asuu n. 250 henkeä. Peseydyttiin tämän jälkeen alkeellisissa pesumajoissa ja otettiin hetki vähän iisimmin.

Koira ja auringonlasku
Koira ja auringonlasku

Käytiin katsomassa auringonlaskua 17.30-18.00 välisenä aikana. Maisema näytti todella upealta vuorien polveillessa horisontissa, kuvat ei tälläkään kertaa osaa toistaa maisemaan sellaisena, kuin se todellisuudessa oli. Kuuden jälkeen nautittiin oppaamme nuudeleista tekemä iltaruoka. Maistui! Pimeän tultua ihmeteltiin väärinpäin taivaalla keikkuvaa kuuta ja tähtitaivaalla näkyviä tähdenlentoja bambumajamme terassilta.

Kaunis vessanovi
Kaunis vessanovi

Nukuimme Hotel ”California” nimisessä bambumajassa, joka oli jaettu kolmeen osaan: keittiö, avoin oleskelutila ja iso makuuhuone. Hyttyset eivät onneksi ilmoittautuneet koko reissulla/illan aikana läsnä oleviksi, mutta öisin meillä kuitenkin oli hyttysverkot. Olimme jo 20.30 pötköllään ja uni tuli kaikille melkein heti. Edellisen päivän matkustaminen vaati selvästi veronsa, 1,5 vuorokauden aikana olin nukkunut 2 tunnin unet ja edeltävänä yönä onneksi n. seitsemän tunnin unet.

Yöllä koirat ja kukot piti vuorollaan konserttia, sirkkojen hoitaessa taustamusiikin. Kyläläisten oma kulkuväline oli moottoripyörä, joiden saapumista kylään ei myöskään voinut olla kuulematta. Yöllä kylään saavuttiin, sekä sieltä lähdettiin pois. Herkkäunisen kannattaa ehdottomasti muistaa korvatulppien olemassaolo.

Kylästä huokui aitous ja maanläheisyys. Kylän lapsilla ei ollut heidän leikeistään päätellen käytössään elektroniikkaa, sillä lapset viihdyttivät itseään muovipulloja (alamäkeen tai puuhun) heittämällä. Heidän silmissään näkyi aitoa lapsuuden riemua, mikä tuntuu monesti nykyajan lapsilta olevan kateissa!

Lapsuuden riemua
Lapsuuden riemua

Day 2

Seuraavana aamuna herätys on 7.30 ja olo oli jo melkein uudesti syntynyt jetlagin jäljiltä, sillä onneksi oli riittävästi aikaa nukkumiseen. Yöllä heräsin yhden aikoja ja taisin valvoa jonkun kolme tuntia, kävin istuskelemassa terassilla tähtitaivasta ihaillen – siellä kun ei valosaaste vaivannut. Lähdettiin kävelemään puoli kymmenen aikoja ja heti ensimmäinen mäki otti meistä turhat luulot pois. Huh mikä nousu! Joka kerta, kun laskeuduttiin alaspäin, niin tiedettiin, että ylöspäin noustaan korkojen kera.

Kumipuu kumipuumetsässä
Kumipuu kumipuumetsässä
Auringon lasku
Tuolta me tultiin!
Banaanipuun kukka
Banaanipuun kukka
Hunajapuu
Hunajapuu

Day 2

Lähdettiin kävelemään u-kirjaimen muotoista lenkkiä seuraavalle kylälle, mutta eihän se sitten ihan alkuperäisen u:n muotoisesti mennytkään, vaan mentiinkin sitten ISON U:n muotoisesti. Opas oli opastamassa ensimmäistä kertaa, tätä kyseistä osuutta, sillä normaalisti hän opastaa muualla. Emme löytäneet oikeaa polkua ja siksi tämän päivän patikointi venyi kilometreiltään suuremmaksi, kuin oli suunniteltu. Retkisuunnitelmassamme oli myös lepakkoluola, mutta sinne emme päässeet. Retken alkaessa allekirjoitimme sopimukset, jossa kuitattiin, että ei voi vaatia korvauksia, jos reittisuunnitelma muuttuu jostain syystä.

Kävelyä tuli tälle päivälle sellaiset 15 kilometriä. Lähdettiin 1050 metristä merenpinnan yläpuolelta maastoon, joka vei meitä isosti alas ja ylös. Lopulta laskeuduttiin vuorelta kokonaan alas, koska oikeaa polkua ei löytynyt ja sitten takaisin teitä pitkin ylös Lahu Village kylään. Lahu Village on noin 900 metriä merenpinnan yläpuolella. Askeleita yhden päivän aikana 26 600. Kuuden tunnin kävely ilman pidempiä taukoja. Matkalla nähtiin avokado-, viikuna-, papaija- ja satsumapuita. Reittimme kulki kumipuumetsän läpi. Nuudelilounas syötiin ensimmäisellä vesiputouksella banaaninlehdeltä – on kyllä näppärä pakkausmateriaali, vahva, notkea, käytännöllinen ja kompostoituva. Ruuat oli reissulla tosi hyviä. Opas sairastui illalla kuumeeseen ja illalla mentiin nukkumaan hieman epätietoisena sen suhteen mitä seuraavana päivänä tulisi, tapahtumaan.

Auringon lasku
Auringon lasku
Lahu Villagen auringonlasku
Lahu Villagen auringonlasku
Puuvillaa
Puuvillaa

Day 3

Aamu alkoi jälleen kerran maukkaalla aamupalalla. Herkkumunakasta, nuotiolla paahdettua leipää ja ananasta. Opas oli aamupäivällä heikossa hapessa, mutta vakuutteli meille, että pystyy jatkamaan. Hänen vointinsa alkoi onneksi parantua iltapäivästä. Viimeinen päivä olikin rennoin, kun saatiin oppaan kuumeen takia vähän tasoitusta.

Viimeiseen päivään sisältyi osaltani pientä draamaa. Me ylitettiin joki ja minä olen ainakin itseni tuntemana huono heittäjä. Minähän heitin kengät joen yli, ai niin paitsi toinen lensikin jokeen! Kenkähän sitten lähti vesiajolle ja onneksi opas sai sen pelastettua alajuoksulta, niin ei tarvinnut flipflop-sandaaleilla kävellä useamman kilometrin loppumatkaa. Olen kiitollinen!

Kun ajattelee viidakkoa, niin ainakin itselläni tulee mieleen eläinten ja ötököiden paljous – runsaus kaikkinensa. Mielikuva oli kuitenkin jokseenkin virheellinen, sillä tosi vähän nähtiin ötököitä tai eläimiä: kaksi hyttystä, joku hyppivä koppis, erilaisia perhosia ja yksi iso hämähäkki. Lintujen laulua kuului puista ja jotain pikkulintuja myös nähtiin. Käärmeitä ei nähty yhtäkään. Viidakon kasvusto muuttui todella paljon kasvupaikan mukaan, notkelmissa kasvoi banaania ja ihan vuoren päällä puustoon tuli mukaan myös pitkäneulaiset männyt. Pääasiassa kuitenkin lehtipuita.

Jalat ovat aika tohjona kolmen päivän kävelyn jäljiltä. Lähdettiin 600 metriä merenpinnan yläpuolelta ja käytiin korkeimmillaan 1100 metrissä. Kävelin yhteensä 63500 askelta ja kilometrejä kertyi n. 40. Vaelluksen lopussa laskeuduttiin 700 korkeuteen. Vaikka korkeuskäyrällisesti reitti ei ole raskaan näköinen, niin maasto oli paikoin vaikea kulkuista sekä maaston jatkuva polveilu tekivät siitä paljon lukuja raskaamman. Jos onni ja keli on myötä ja pääsen kävelemään Tongariron reitin Uudessa Seelannissa, niin on hauska vertailla, onko sen jälkeen yhtä hajalla, kuin meidän day 2. Hyvä muistutus taas siitä, että ei se matka tapa, vaan se vauhti.

Lähtisinkö uudelleen? No lähtisin!

Muistakaahan hankkia muistijälkiä ja kokeilkaa uusia juttuja, sillä se kannattaa :)!

 

 

 

Lämpimin terkuin Mari