Betonipalleroita – siis mitä?

VAROITUS

Betonipalleron nimi nostaa kuulijan kasvoille hymyn tai virneen poikasen.

Ensin niitä oli yksi lyyhistynyt pallero, sitten toisella sama kohtalo, kolmas taisi jo onnistua. Yhtäkkiä niitä oli kymmenen ja lopulta huomasin pitäväni betonipallerokursseja. Harkitsen nyt myös niiden myymistä. Päässä on tämän esikoiskurssin lisäksi täynnä uusia ideoita tulevista kursseista, mutta peruna kerrallaan nyt niiden muiden kanssa! Tätä tekniikkaa ei pidä sekoittaa betonivaluun, vaan se on ihan omanlaisensa betoninlevitystekniikka. Tekniikalle ei tiedettävästi ole oikeaa nimeä.

Miten ihmeessä mä sitten päädyin näiden betonipalleroiden pariin?

Viime syksynä syysloman jälkeen minua kuumotteli hetken aikaa valmistumisen jälkeinen elämä. Mitä mä tosiaan sitten meinaan tehdä? Iän myötä olen kyllä kehittynyt taitavaksi pyyhkimään tällaiset “turhat” märehtimiset pois mielestäni. Käytän sanaa turha, koska minulla mahdollisuuksia on ja tilanne on siis varsin hyvä, joten miksi uhrata nykyhetkeä tulevaisuuden vaihtoehtojen puntaroimiselle ja jossittelulle?

Lisäksi olen niin monta kertaa elänyt tilanteessa, jossa maailmankaikkeudella on joku oma pikku jekku hihassaan ja kyllä sen jälkeen pöydän voi raivata isolla kädellä ja alkaa pohtimaan uudelleen. Joten ehkä se on jonkinlaisen kyynistymisen ansiota, että en enää jaksa stressata! Joten… olen katsonut paremmaksi vaihtoehdoksi keskittää kaiken energiani tähän hetkeen ja yrittää olla parhaani mukaan läsnä tässä hetkessä. Ja siinä on kyllä minun kaltaiselleni ainaiselle haaveilijalle jo ihan tarpeeksi haastetta.

Tämän pienen tulevaisuus kuumotuksen ansiosta tartuin kuitenkin puhelimeen. Soitin jo aikaisemmin kontaktoimalleni lehden tuottajalle ja tarjouduin kirjoittamaan aikakausilehteen juttuja oman osaamiseni puitteissa: aihealueista vaatetus, askartelu tai puutyöt. Päästiinkin yhteisymmärtykseen siitä mistä tekisin ensimmäisen juttuna ja se tuntui todelliselta onnenpotkulta! Siis kirjoittaa ja ottaa kuvia sellaisesta, mitä muutenkin tekisi. Ja kai voin nyt sanoa olevani myös freelancer- toimittaja tai ainakin jotain sen suuntaista! Mun kirjoittama DIY- juttu julkaistaan 2019 elokuun Maalla- lehdessä.

Betonipallerot sovussa
Betonipallerot sovussa
betonipalleroita
Muutama pallero
Betonipallero amppelissa
Betonipallero amppelissa

Aloitin tekemään jotain… ja uskalsin kokeilla

Innostuin palleroiden tekemisestä aikalailla ja taisin tuottajaakin tässä asiassa hieman hauskuuttaa, kun hän kysyi… Montako sä aiot niitä oikein tehdä? Mä olin, että noo jos vielä muutaman kokeilen… ja öö kokeilen vieläkin melkein puoli vuotta myöhemmin. Ai niin ja onhan naapurikin jo naureskellut, monta sä niitä meinaat tehdä ja mihin sä meinaat ne laittaa?

Yleensähän se, että aloittaa tekemään jotain johtaa jonnekin… ja kas niin kävi taas, sillä aloin pohtia, että  haluaisikohan joku muukin osata tehdä näitä? Siitähän se ajatus sitten lähti, että voisin alkaa opettamaan muille ihmisille osaamiani asioita laajemmallakin skaalalla. Joten kyllä nyt on betonipallerokurssia tarjolla 😍.

 

Innostuneen Oinaan- paja
Innostuneen Oinaan- paja
Betonivati ja -maljakko
Betonivati ja -maljakko
Unelma loves Betonipallero
Unelma loves Betonipallero
Toukokuun kalenteri

Tule DIY-kurssille!

Tule mukaan ja tarjoa itsellesi, ystäväporukallesi tai omalle äidillesi lahjaksi hetki omaa aikaa – kivan tekemisen äärellä. Kurssi maksaa 29 euroa ja sinne mahtuu kerrallaan 4 henkeä. Voit myös pyytää minut luoksesi pitämään kurssia :). Kurssipäiviä päivitän aktiivisesti Instagramiin. Ilmoittaudu laittamalla mulle viestiä Facebookissa Innostunut Oinas -sivulta tai Instagramissa, josta löydät minut nimellä marleskin.

Toivottavasti nähdään pian!

-Mari

Miksi musta tuli yrittäjä?

Aloitin opiskelun Tiimiakatemialla vuonna 2015. Opiskelun aikana halusin kasvattaa omaa osaamista sellaiseksi, että minulla on mahdollisuus  tehdä myös töitä, jotka eivät ole sidoksissa aikaan ja paikkaan! Tähän astiset työni ovat olleet läsnäoloa vaativia, mikä tuo omat rajoitteensa elämiseen. Nyt opiskelun päätteeksi on mukava huomata,  että monenlaista osaamista on tarttunut matkaan (esim. markkinointi, sisällöntuotanto, tapahtumajärjestäminen, johtaminen jne).

Mistä sitten tämä aikaan ja paikkaan sitoutumattomuuden halu kumpuaa? Tähän on itseasiassa montakin syytä.

  • Olen luonteeltani seikkailija, jolla on suuri tarve pitää langat omissa käsissä. Olen luova ja mulla on voimakas tarve toteuttaa itseäni.
  • Haaveilen “maisemallisesta” asumisesta. Olisi aivan mahtavaa asua rauhallisella paikalla, jossa tontti rajautuu kauniiseen maisemaan. Maalle muuttaminen ei kuitenkaan logistisesti kuulosta unelmalta… ellei sitten voisi tehdä töitä myös kotoa käsin…
  • Siitä asti, kun tapasimme mieheni kanssa olemme molemmat suhtautuneet avoimesti ulkomailla asumiseen. Uskoisin, että jossain vaiheessa elämää käymme jossain Suomen rajojen ulkopuolella asustelemassa. Mun ajatusmaailmaan ei kuitenkaan sovi se, että pyörittelisin vaan sormia, tarvitsen itselle merkityksellistä tekemistä. Olen siis melko kauaskatseinen ihminen…

Nyt jouluna vihdoin valmistuin tradenomiksi Tiimiakatemialta. Taipaleelle mahtui monenlaisia projekteja ja ne vahvistivat käsitystä omista vahvuuksista, kehityskohteista ja ennen kaikkea siitä millainen ihminen minä olen. Opiskelujen aikana ymmärtin itsestäni esimerkiksi sen, että olen aina ollut hyvä aloittamaan asioita ja innostumaan! Kaikki minut tuntevat ihmiset kuitenkin tietävät, että projektejahan mulla riittää! Tästä voi pikaisesti laskea yhteen sen, että tuleeko kaikki projektit suoralinjaisesti maaliin? Nooh eihän ne tule…

Mulla ei oo koskaan työelämässä ole ollut suurempia vaikeuksia saada asioita päätökseen, mutta erityisesti pitkäjänteinen omien tavoitteiden tavoitteleminen ja priorisointi on usein haastavaa. “Tee edes vähän, joka päivä sitä mitä rakastat”, saattaa minulta helposti unohtua pirstaleisen arjen ja suorittamisen keskellä.

Tajusin viime syksynä myös sen, että mulle päätösten tekeminen on välillä todella haastavaa, sillä olen analyyttinen ihminen ja tapanani on pyöritellä asioita eri kulmilta. Voisi varmaan kiteyttää, että en tykkää tehdä ennakoitavissa olevia virheitä. Oikeaa ratkaisua ei vaan voi aina heti löytää, täytyy vaan tehdä jotain – kokeilla. Mun tapanani on usein näissä tilanteissa vitkutella, eli olla päättämättä mitään… Tämä on todella raivostuttavaa – omasta mielestänikin.

Viime syksynä järkkäiltiin Lamppukirppis Popup:pia ystäväni kanssa ja meillä kohtasi kemiat tosi hyvin – täydensimme toisiamme!  Huomasin useamman kerran olevani tilanteessa, jossa ystäväni oli ratkaissut kokonaisuuden kannalta jonkin “merkityksettömän” asian ilman, että oli varmistellut asiaa minulta. Pysähdyin ajatuksissani näihin hetkiin… Mitäkö silloin mietin? En tuntenut negatiivisia tunteita siitä, että miksi asiasta on päätetty ilman minua tai onpa huono päätös.

Päällimmäinen tunne olikin tyytyväisyys! Mahtavaa, nyt mun ei enää tarvtse miettiä tota! Aloin reflektoimaan tätä havaintoa muuhunkin elämääni ja totesin, kyllä… tätähän mä järjestelmällisesti teen harkitsen, harkitsen, harkitsen niin, että levy jää junnaamaan ja se ei todellakaan ole hyvästä, jos se halvaannuttaa toiminnan. Tästä viisastuneena huomaan hokevani itselleni mantran omaisesti päätä nyt vain jotain…

Yhdessä tekeminen on kyllä niin parhautta, kun ympärille löytyy oikeat ihmiset 🙂

Mihinkähän sitä suuntais?

Perjantai 22 päivä maaliskuuta 2019 perustin oman yrityksen

Alkuvuonna 2019 olen kysellyt päivittäin itseltäni, mitä minä haluan tehdä isona ja mitä minä haluan elämältä? Kaikilta kanteilta olen asiaa pyöritellyt ja lopputulos on, että en saa mielenrauhaa jos en yritä yrittämistä yrittäjänä. Tilanne on hyvin sama kuin vaatekaupassa, jossa löydät kauniin ja erilaisen vaatteen kuin mitä vaatekaapistasi jo löytyy – alat pohtimaan sopisikohan tämä minulle? Mitä sinä teet tässä tilanteessa? Nappaatko vaatteen ja sovitat vai jäätkö mutustelemaan dilemmaa viikonlopun yli ja maanantaina huomaan oman kokosi loppuneen… No mä valitsin reitin sovituskopin kautta! ☺️

Viime syksynä luin myös Elina Hiltusen kirjoittaman Mitä tulevaisuuden asiakas haluaa- kirjan, jossa käsitellään tulevaisuuden trendejä. Siellä löytyy kokonainen kappale Ihan itse tein otsikolla. Facebook on pullollaan aktiivisia DIY-ryhmiä ja nuoret ovat todella kiinnostuneita oppimaan käsitöitä. Kaupasta saa kaikkea, mutta tämä trendi taitaakin olla vastaliike uusavuttomuudelle. Etsyssä harrastajat ja ammattilaiset myyvät käsitöitään ja niiden kauppa ei ole siellä mitenkään marginaalista, sillä bruttomyynti oli vuonna 2015 2,39 miljoonaa dollaria. Tähän kirjaan kannattaa melkeinpä kaikkien tutustua!

Nähtäväksi jää mihin tämä tie yrittäjänä minut kuljettaa… ja millaiseksi liiketoimintasuunnitelmani lähtee muotoutumaan! WISH ME LUCK! Nyt yrittäjänä pääsen heti kehittämään monenlaisia taitojani, ensimmäisenä pähkinänä digimarkkinoinnin taitojen kasvattaminen. Liiketoimintasuunnitelman ytimeen kuuluu, kädentaitokurssien pitäminen ja kuosien piirtäminen. Näistä kirjoittelen vielä blogiin lisää. Olen siis nyt luovan alan yrittäjä! Itsensä tunteminen on voimavara, joka auttaa yli ilmeisimpien kuoppien ja tästä henkisen kasvun matkasta olen kiitollinen Tiimiakatemialle! Rohkeita kokeiluita vaan! Järjen, kun pitää matkassa, niin kovin korkealta en pääse tippumaan, vaikka kävisi kuinka huonosti.

Suomalainen sananlaskukin kertoo: syteen tai saveen 😎 ja nyt on multaa ja taimi. Nähtäväksi jää kasvaako siitä iso puu!

Mahdollisuudet häikii ja ei voi tietää onnistuuko jos ei yritä!

 

Aurinkoa ja iloa just sun viikkoon!

-Mari

Jos kiinnostaa seurailla mun matkaa, niin laita Facebookissa Innostunut Oinas -sivu seurantaan ja Instagramissa voit seurailla minua nimellä marleskin.

Aina ei varmasti fiilis tuu oleen ihan tämä!

Tongariro vaellus

Tongariro Alpine Crossing vaellus oli mulle isoin juttu mitä odotin Uusi-Seelannilta. Tongariro on Unescon maailmanperintökohde ja nämä perintökohteet ovat itselleni sellaisia paikkoja mitä mm. reissuillani etsiskelen. Ulkomaanlomani voisin käyttää kokonaisuudessaan kansallispuistoissa luuhaamalla. Moninaista luontoa on aina hieno nähdä ja kokea.

Päivän sääennuste lupaili yli 20 astetta, aurinkoista ja 2-3 metriä sekunnissa tuulta. Tämän perusteella jo osasin siis odottaa turkoosina hohtavia Emerald järviä, kauniita maisemia ja lämpöä taivaan täydeltä. Matkalla Tongarirolle oli vielä pilvistä ja saapuessani ysin jälkeen Mangatepopon aloituspisteelle matkailuautomme kyydittämänä, niin pilviä oli vielä vähän ilmassa. Viimeiset maksetut shuttle bus-kuljetukset tuovat retkeilijät reitille yhdeksän aikaan, koska vuorelta pitää päästä pois ennen pimeän tuloa ja sumuisen sään yllättäessä vuorelta pois pääseminen voi olla todella hankalaa.

Juttelin aloituspisteellä mukavan oppaan kanssa säästä ja siitä mitä teen, jos jotain sattuu. Kelit voi olla alueella tosi arvaamattomat ja yksin lähtiessä tämä tekijä toi mukaan oman jännityksensä. Opas neuvoi, että jos jotain sattuu, niin soittoa sitten vaan hätänumeroon (111). Mies sanoi, että on nuorempana toiminut alueella oppaana ja jaotteli kävelyn karkeasti kolmeen osaan: kaksi tuntia nousuun, kaksi tuntia laella ja kaksi tuntia laskeutumiseen. Läträsin vielä aurinkorasvaa ennen kävelemään lähtemistä. Alkumatkasta aurinko paistoi vain edestä, joten helpotti rasvausta, kun ei tarvinnut niskaa ja selkää alkaa rasvaamaan.

"Kävelylaiturilla"

Let’s start!

9.30 sitten alkoi päivän kestävä kipitys. Aurinko alkoi paistaa, taivas kirkastui ja ilma alkoi myös kuumenemaan. Lähtö 1000 metrin korkeudesta ja nousua 1900 metriin. Kirkas keli ja viikonloppu oli houkutellut reitille muitakin ja välillä reitit ruuhkautuivat ja kuvaus paikoille joutui hetken jonottelemaan.

Alkumatka oli todella helppokulkuista polkua ja sellaista leveää laiturin näköistä rakennettua kävelyalustaa (sille ei taida olla suomenkielistä nimeä). Kävelylaituri taitaa muodostaa parhaan mielleyhtymän. Tähän oli kiinnitetty vielä sellaista verkkoa, joka parantaa pitoa liukkaalla ja sateella. Sanoisin, että sellainen viiden tähden versio pitkospuista, ei meinaan kiikkunut.

Ihan alussa reitti nousi tasaisesti ja siinä sai pidettyä tahdin vauhdikkaana. Pikku hiljaa reitti jyrkentyi, mutta onneksi oli hyviä maisemia mitä tsiikailla samalla, kun välillä odotti hengityksen tasaantumista. Vaellusreitti alkaa pian kiertämään Mt. Ngauruhoe:a (tuttu myös Taru Sormusten Herrasta). Tulivuorta en lähtenyt valloittamaan, mutta kyllä sinne joku näytti kipuavan.

Tulivuoren sävyt olivat aivan käsittämättömän upeat!

Mt. Ngauruhoe
Nää värit!
Mt. Ngauruhoe
Mt. Ngauruhoe
Maisemia Tongarirolle nousulta
Maisemia Tongarirolle nousulta
South craterilta ylös

Ennen Tongarirolle nousua South Craterin laella kävely oli tosi helppoa ja suurimmaksi osaksi tasaista maastoa. Tongarirolle noustessa irtokiveä oli jonkun verran mikä vaikeutti pitävän askelsijan löytymistä. Isommista kivistä sai onneksi ylämäessä hyvin tukea. Tongariron laella maisemat palkitsi heti kiipeäjän näkymällä Emerald järville ja Punaiseen kraateriin.

Tongariro
Punainen kraateri ja taustalla Te Maari
Punainen kraateri ja taustalla Te Maari
Red Crater
Niiiiiin kaunista!
Tongariro - Red Crater
Tongariro - Red Crater
Te Maari ja Blue Lake
Te Maari ja Blue Lake
Emerald järvi
Emerald järvi
Emerald lake
Emerald järvi

Laskeutuminen Tongarirolta

Laskeutuminen Tongarirolta oli koko reitin teknisesti vaikein osuus, sillä maa oli täynnä rutikuivaa irtokivimassaa. Siinä sai kyllä keskittyä laskeutumiseen ja ympärillä vähän väliä joku pyllähti ja jatkoi matkaa liukuen. Itse laskeuduin alas niin, että iskin kantapäitä jokaisella askeleella kovaa kiviaineksen sekaan ja polvet koukussa, niin pito säilyi ja painopiste pysyi sopivasti takapainoisena.

Tällä tekniikalla parasta oli astua sellaiseen kohtaan missä kivimassaa oli paljon. Ennen laskeutumista kiristin kengännauhat tiukalle, ettei varpaat valu jatkuvassa alamäessä kenkien kärkiin. Tässä vaiheessa tuli kaiho varrellisten kenkien perään, sillä tällä mun laskeutumistekniikalla myös kenkien sisään meni runsaasti kiviä.

Tongarirolta alas laskeutuminen
Tongarirolta alas laskeutuminen
Tongariron alamäessä ruuhka-aika
Tongariron alamäessä ruuhka-aika
Emerald järven pohja
Emerald järven pohja
Maisemat Central crater:lta Tongariron suuntaan
Maisemat Central crater:lta Tongariron suuntaan
Ketetahilta alas
Tällaisena alkoi Ketetahilta alas laskeutuminen

Ketetahin kiemuraista rinnepolkua alas laskeutuessa matka tuntui todella pitkältä, erityisesti se ihan lopun metsäosuus. Aurinko oli paahtanut koko päivän täydeltä taivaalta. Ketetahin reitti on todella kiemurainen, joten aurinkorasvaa lisätessä sai olla neuroottinen ja miettiä 360 asteisesti, että minne vielä?

Alamäessä pystyi liikkumaan vauhdilla ja se oli mukavan huoletonta vastapainoa aikaisemmalle reitille. Kulkureitillä liikkui harmittavan paljon “tientukkoja”, jotka eivät aina tajunneet oma-aloitteisesti väistää. Kymmenen hengen porukan ohittaminen kapealla polulla silloin ottaa väkisin oman aikansa. Ilman auringon kärventämistä, en olisi pitänyt niin reipasta vauhtia yllä ja olisi levollisin mielin voinut kävellä siellä letkan perässä. 15.30 olin alhaalla Ketetahin päätepisteellä, eli kuuden tunnin setti kaikkinensa.

Ketetahin rinteellä
Ketetahin rinteellä
Ketetahin metsä
Ketetahin metsä

Yllätyin siitä miten paljon reitillä, oli pieniä alle kouluikäisiäkin lapsia. Itselleni äitinä ei tulisi ensimmäisenä mieleen ottaa niin pieniä lapsia mukaan. Meidän omien muksujen valitusnappula on ainakin kytkeytynyt ”on” asentoon herkemmin, kuin 20 kilometrin kävelyssä.

Eväiden määrä oli mulle tosi passeli ja vain yksi banaani jäi syömättä, vettä jäi myös, mutta kyllä sitä olisi voinut enemmänkin kävellessä juoda. Nahka punoitti punaisena kävelyn jälkeen ja todella lähellä oli kunnolla palaminen. Aurinkorasvaa lisäisin kuitenkin useamman kerran, en uskalla edes arvailla miten olisi käynyt ilman rasvaa.

Otin mukaani:

 

  • Haglöfsin kuoritakin
  • sormikkaat ja tuubihuivin
  • kaksi pitkähihaista paitaa
  • urheilutopin
  • tukevapohjaiset Merrelin varrettomat Goretex-kengät
  • pitkälahkeiset urheiluleggarit
  • urheilushortsit
  • 50 aurinkorasvaa
  • 3 litraa vettä
  • evässalaatti, keitetty kananmuna ja hedelmiä (3 banaania ja yksi mandariini)
  • vessapaperia
  • muutaman laastari hiertymiä varten
  • hätävararahaa, matkailijan vakuutuskortin ja passin.

 

Mahtava kokemus vuorista (jälleen) ja tällaisiä kokemuksia haluan lisää!

Seikkailumielisin terkuin,

Mari

Viidakkoseikkailulla Chiang Maissa

Ensimmäisen illan auringonlasku
Ensimmäisen illan auringonlasku

Osallistuttiin Panda Tourin järjestämälle kolmen päivän viidakkoseikkailulle. Majoituttiin molempina öinä bambumajoissa ja hyttysverkon uumenissa. Matka varattiin Kilroyn kautta.

Maisema vaellusreitiltä
Maisema vaellusreitiltä
Bambumajamme Hotel "Caifornia"
Bambumajamme Hotel "Caifornia"

Day 1

Meidät noudettiin hotellilta 9.30. Ajomatka Chiang Maista kohteeseen kesti n. 1,5 tuntia. Kävimme ostamassa eväitä matkan varrelta olleelta torilta. Minä ostin banaaneita ja mandariineja. Istuttiin autoon ja opas tuumasi siihen, että apinat syö banaaneita. Vastasin, että olenkin apina. Tätä tasoa meidän lopun kolmen päivän huumori sitten vastasikin… Matka taittui paikalliseen tapaan takaosasta avoimella, mutta katosta umpinaisella autolla. Ei taitaisi mennä Suomessa turvallisuutensa puolesta läpi, sillä mm. turvavöitä ei ollut.

Hotel "Californian" terassi
Hotel "Californian" terassi

Saavuttiin kohteeseen ja lähdettiin sieltä heti kipuamaan vuorelle kapeaa ja kivikkoista polkua pitkin. Välillä oli tosi liukkaitakin kohtia. Matkan varrella oli neljä kaunista vesiputousta, joiden juurella pystyi uimaan. Päivään mahtui jyrkkää nousua (ja laskua), jota kertyi 450 metriä. Lähdettiin + 600 metriä merenpinnan yläpuolelta ja päädyttiin noin 1050 korkeuteen. Tämä ei lukuina näytä paljolta, mutta tässä maastossa suora suoraviivainen ylöspäin eteneminen ei ollut mahdollista, koska maasto polveli koko ajan. Todellisuus oli siis ylämäki, alamäki, ylämäki jne…

Vaelluksen aikana saimme valita haluammeko kävellä helpon vai vaikean reitin ja mehän valittiin vaikea. Kuulemma siinä menisi neljä tuntia ja olimme lopulta kolmessa tunnissa perillä. Opas katkoi matkan varrelta polulle kaatuneita paksuja bambuja, joten ilmeisesti vaikeampi reitti ei ollut, ollut hirveän suuressa suosiossa.

Näkymä bambuseinän raosta
Näkymä bambuseinän raosta
Bambumajan seinä
Bambumajan seinä

Meidän oppaamme oli kuin aropupu, joka viiletti edellämme ilman puuskutusta ja hän hörppäsi vettäkin vain muutaman kerran päivän aikana. Me suomalaiset hikoiltiin, kuin pienet porsaat ja vettä kului kaikilla varmasti yli litra. Ilmeisesti aktiivisella yli 15-vuoden harjoittelulla pääsisi tällaiseen tilaan. Oppaamme on siis tehnyt työtään 15-vuotta. Vitsailinkin, että tämä on viimeinen oparitesti, jossa tarkistetaan kaikkien fyysinen kuntotaso 😁. Oma mennyt vuoteni ei ole varsinaisesti ollut se urheilullisin ja sen asian korjaaminen ensi vuonna ei vaadi paljoakaan.

Opas maistatti meillä kolmen päivän aikana monenlaisia hedelmiä tamariinejä (siitä tuli mieleen luumuhillo), papaijaa ja joku sitruunantyyppinen ei hevihyllyille eksynyt katkeran makuinen hedelmä (ei jatkoon). Saavuttiin määränpäähän kolmen aikoja ja ensimmäinen yö oltiin kylässä, jossa asuu n. 250 henkeä. Peseydyttiin tämän jälkeen alkeellisissa pesumajoissa ja otettiin hetki vähän iisimmin.

Koira ja auringonlasku
Koira ja auringonlasku

Käytiin katsomassa auringonlaskua 17.30-18.00 välisenä aikana. Maisema näytti todella upealta vuorien polveillessa horisontissa, kuvat ei tälläkään kertaa osaa toistaa maisemaan sellaisena, kuin se todellisuudessa oli. Kuuden jälkeen nautittiin oppaamme nuudeleista tekemä iltaruoka. Maistui! Pimeän tultua ihmeteltiin väärinpäin taivaalla keikkuvaa kuuta ja tähtitaivaalla näkyviä tähdenlentoja bambumajamme terassilta.

Kaunis vessanovi
Kaunis vessanovi

Nukuimme Hotel ”California” nimisessä bambumajassa, joka oli jaettu kolmeen osaan: keittiö, avoin oleskelutila ja iso makuuhuone. Hyttyset eivät onneksi ilmoittautuneet koko reissulla/illan aikana läsnä oleviksi, mutta öisin meillä kuitenkin oli hyttysverkot. Olimme jo 20.30 pötköllään ja uni tuli kaikille melkein heti. Edellisen päivän matkustaminen vaati selvästi veronsa, 1,5 vuorokauden aikana olin nukkunut 2 tunnin unet ja edeltävänä yönä onneksi n. seitsemän tunnin unet.

Yöllä koirat ja kukot piti vuorollaan konserttia, sirkkojen hoitaessa taustamusiikin. Kyläläisten oma kulkuväline oli moottoripyörä, joiden saapumista kylään ei myöskään voinut olla kuulematta. Yöllä kylään saavuttiin, sekä sieltä lähdettiin pois. Herkkäunisen kannattaa ehdottomasti muistaa korvatulppien olemassaolo.

Kylästä huokui aitous ja maanläheisyys. Kylän lapsilla ei ollut heidän leikeistään päätellen käytössään elektroniikkaa, sillä lapset viihdyttivät itseään muovipulloja (alamäkeen tai puuhun) heittämällä. Heidän silmissään näkyi aitoa lapsuuden riemua, mikä tuntuu monesti nykyajan lapsilta olevan kateissa!

Lapsuuden riemua
Lapsuuden riemua

Day 2

Seuraavana aamuna herätys on 7.30 ja olo oli jo melkein uudesti syntynyt jetlagin jäljiltä, sillä onneksi oli riittävästi aikaa nukkumiseen. Yöllä heräsin yhden aikoja ja taisin valvoa jonkun kolme tuntia, kävin istuskelemassa terassilla tähtitaivasta ihaillen – siellä kun ei valosaaste vaivannut. Lähdettiin kävelemään puoli kymmenen aikoja ja heti ensimmäinen mäki otti meistä turhat luulot pois. Huh mikä nousu! Joka kerta, kun laskeuduttiin alaspäin, niin tiedettiin, että ylöspäin noustaan korkojen kera.

Kumipuu kumipuumetsässä
Kumipuu kumipuumetsässä
Auringon lasku
Tuolta me tultiin!
Banaanipuun kukka
Banaanipuun kukka
Hunajapuu
Hunajapuu

Day 2

Lähdettiin kävelemään u-kirjaimen muotoista lenkkiä seuraavalle kylälle, mutta eihän se sitten ihan alkuperäisen u:n muotoisesti mennytkään, vaan mentiinkin sitten ISON U:n muotoisesti. Opas oli opastamassa ensimmäistä kertaa, tätä kyseistä osuutta, sillä normaalisti hän opastaa muualla. Emme löytäneet oikeaa polkua ja siksi tämän päivän patikointi venyi kilometreiltään suuremmaksi, kuin oli suunniteltu. Retkisuunnitelmassamme oli myös lepakkoluola, mutta sinne emme päässeet. Retken alkaessa allekirjoitimme sopimukset, jossa kuitattiin, että ei voi vaatia korvauksia, jos reittisuunnitelma muuttuu jostain syystä.

Kävelyä tuli tälle päivälle sellaiset 15 kilometriä. Lähdettiin 1050 metristä merenpinnan yläpuolelta maastoon, joka vei meitä isosti alas ja ylös. Lopulta laskeuduttiin vuorelta kokonaan alas, koska oikeaa polkua ei löytynyt ja sitten takaisin teitä pitkin ylös Lahu Village kylään. Lahu Village on noin 900 metriä merenpinnan yläpuolella. Askeleita yhden päivän aikana 26 600. Kuuden tunnin kävely ilman pidempiä taukoja. Matkalla nähtiin avokado-, viikuna-, papaija- ja satsumapuita. Reittimme kulki kumipuumetsän läpi. Nuudelilounas syötiin ensimmäisellä vesiputouksella banaaninlehdeltä – on kyllä näppärä pakkausmateriaali, vahva, notkea, käytännöllinen ja kompostoituva. Ruuat oli reissulla tosi hyviä. Opas sairastui illalla kuumeeseen ja illalla mentiin nukkumaan hieman epätietoisena sen suhteen mitä seuraavana päivänä tulisi, tapahtumaan.

Auringon lasku
Auringon lasku
Lahu Villagen auringonlasku
Lahu Villagen auringonlasku
Puuvillaa
Puuvillaa

Day 3

Aamu alkoi jälleen kerran maukkaalla aamupalalla. Herkkumunakasta, nuotiolla paahdettua leipää ja ananasta. Opas oli aamupäivällä heikossa hapessa, mutta vakuutteli meille, että pystyy jatkamaan. Hänen vointinsa alkoi onneksi parantua iltapäivästä. Viimeinen päivä olikin rennoin, kun saatiin oppaan kuumeen takia vähän tasoitusta.

Viimeiseen päivään sisältyi osaltani pientä draamaa. Me ylitettiin joki ja minä olen ainakin itseni tuntemana huono heittäjä. Minähän heitin kengät joen yli, ai niin paitsi toinen lensikin jokeen! Kenkähän sitten lähti vesiajolle ja onneksi opas sai sen pelastettua alajuoksulta, niin ei tarvinnut flipflop-sandaaleilla kävellä useamman kilometrin loppumatkaa. Olen kiitollinen!

Kun ajattelee viidakkoa, niin ainakin itselläni tulee mieleen eläinten ja ötököiden paljous – runsaus kaikkinensa. Mielikuva oli kuitenkin jokseenkin virheellinen, sillä tosi vähän nähtiin ötököitä tai eläimiä: kaksi hyttystä, joku hyppivä koppis, erilaisia perhosia ja yksi iso hämähäkki. Lintujen laulua kuului puista ja jotain pikkulintuja myös nähtiin. Käärmeitä ei nähty yhtäkään. Viidakon kasvusto muuttui todella paljon kasvupaikan mukaan, notkelmissa kasvoi banaania ja ihan vuoren päällä puustoon tuli mukaan myös pitkäneulaiset männyt. Pääasiassa kuitenkin lehtipuita.

Jalat ovat aika tohjona kolmen päivän kävelyn jäljiltä. Lähdettiin 600 metriä merenpinnan yläpuolelta ja käytiin korkeimmillaan 1100 metrissä. Kävelin yhteensä 63500 askelta ja kilometrejä kertyi n. 40. Vaelluksen lopussa laskeuduttiin 700 korkeuteen. Vaikka korkeuskäyrällisesti reitti ei ole raskaan näköinen, niin maasto oli paikoin vaikea kulkuista sekä maaston jatkuva polveilu tekivät siitä paljon lukuja raskaamman. Jos onni ja keli on myötä ja pääsen kävelemään Tongariron reitin Uudessa Seelannissa, niin on hauska vertailla, onko sen jälkeen yhtä hajalla, kuin meidän day 2. Hyvä muistutus taas siitä, että ei se matka tapa, vaan se vauhti.

Lähtisinkö uudelleen? No lähtisin!

Muistakaahan hankkia muistijälkiä ja kokeilkaa uusia juttuja, sillä se kannattaa :)!

 

 

 

Lämpimin terkuin Mari

Täällä sitä nyt ollaan – mymmillä!

Paperisia sateenvarjoja
Paperisia sateenvarjoja

Thaimaa – Chiang Mai

Lähdettiin meidän tiimin kanssa maailmanympärysmatkalle, vaikka omani ei sitä kirjaimellisesti olekaan. Oma reittini etenee näin: ensin Chiang Mai, Bangkok, Uusi Seelanti ja viimeisenä Singapore, jossa reissaan yksin. Tämä maailmanympärysmatka tuttavallisemmin puhekielessä mym on perinteinen Tiimiakatemian juttu. Ideana on yksinkertaisuudessaan se, että tienaamillamme rahoilla lähdetään mymmille. (Tiimiakatemia= tiimeissä toimimiseen ja yrittäjyyteen suuntautunut ammattikorkeakoulu, josta valmistuin tradenomiksi). Itse perheellisenä mietin pitkään, lähdenkö reissuun ollenkaan ja kauan olisin reissussa. Päädyin kuitenkin lähtemään ja harvoinhan reissaamista tarvitsee jälkeenpäin katua. Odotan tältä matkalta hyvää ruokaa, kivoja aktiviteettejä, höystettynä kivoilla maisemilla ja eri kulttuureihin tutustumista.

Chiang Main maisemia
Chiang main maisemia

Tänään Suomen aikaan yhdeltä (paikallista aikaa aamulla kello kuusi) saavuttiin Chiang Maihin. Maantieteellisesti Chian Mai sijaitsee pohjoisessa n. 700 km päässä Bangkokista. Thaimaan toisiksi suurin kaupungin on ”lähellä” Myanmarin ja Laosin rajaa. Perinteinen Thaimaan rantaloma ei missään vaiheessa tuntunut omalta vaihtoehdolta, sillä olen liian levoton sielu pelkkään rantailuun. Huomaan, että paikallaan ollessani mieleni vaeltaa ja liikkeessä mieleni pysyy paikallaan. Jos haluan stressaantua ja/tai keksiä uusia projekteja niin silloin käytän aikani oleiluun ja jos haluan saada aivot lomalle niin silloin liikun. Chiang Maissa meille onkin varattuna kolmen päivän viidakkoseikkailu, joten eiköhän siinä pääse jalkojaan heiluttamaan. Aikas jännää…! Muuta ohjelmaa ei ole lyöty lukkoon, mutta Chiang Mai on tunnettu sadoista vanhoista temppeleistään, joten veikkaisin, että jossain sellaisessa tulee ainakin käytyä. Iltatorilla varmaankin myös, siellä on myynnissä mm. ruokaa, vaatteita ja käsitöitä. Chiang Maista matkustetaan Bangkokiin ja sieltä lennämme Uuteen Seelantiin.

Norsuja
Norsuja
Bangkok
Bangkok

Uusi Seelanti

Uudessa Seelannissa meillä on Camper varattuna kuudelle hengelle ja sillä päästään mukavasti kiertämään Pohjois saarella sinne minne halutaan. Sielläkin varmasti riittää nähtävää yllin kyllin – kauniista rannoista vuoriin ja erilaisiin lintuihin. Meillä on ennakkoon varattu kierros Hobbitoniin Taru Sormusten Herrasta kuvauspaikalle. Itselle kuitenkin suurin haave on päästä kulkemaan Tongariro -vuoren vaellusreitti (19,4 km) joka on myös maailman Unesco kohde. Olen käynyt Saksassa Felsenmeer (kivimeri) nimisessä paikassa on myös Unesco kohde, postaukseen pääset tästä. Unesco kohteeksi nimeäminen on itselle jo melkein yhtäsuurikuin mene heti ja koe itse. Ei niitä turhaan ole Unesco kohteiksi nimetty.

Lokkeja
Lokkeja

Uusi Seelanti

Huomaan sairastavani jonkinasteista “vuoristosairautta”, sillä tuntuu, että en saa vuorista tarpeekseni. Ensimmäisen kerran kävin patikoimassa isolla vuorella Kroatiassa Packlenicalla ja siitä se rakkaus alkoi. Viime kesänä vuorirakkautta jatkettiin Lofooteilla.

Tongarirolle pääsemiseen kannattaa varata löyhä aikataulu, koska sääolot vuorella voivat vaihdella nopeastikin ja on päiviä, jolloin sinne ei saa mennä, yksinkertaisesti siksi että siellä on vaarallista. Kesällä Norjassa saatiin omin silmin todistaa sitä, kuinka ilmamassat vyöryivät kovaa vauhtia ja hetkeä aiemmin telttamme jo melkein lähti taivaan tuuliin. Se oli hyvä opetus siitä, että meren rannalla on syytä olla koko ajan valppaana. Tätä vaellusta varten minulla on pakattuna hyvät kengät ja myös lämpimämpää vaatetta. Tongarirolla on Taru Sormusten Herrasta -elokuvista tuttu Tuomiovuori, Mt Ngauruhoe.

Mahdankohan nähdä Uudessa Seelannissa pingviinejä? Tarjolla olisi myös kiiltomatoluolia.

Tongariro
Tongariro

Singapore

Uuden Seelannin jälkeen matka jatkuu yksin Singaporeen ja siellä haluan käydä ainakin Gardens by the Bay- puutarhassa ja myös China Town kiinnostelee. Suuntaan siellä sinne mikä tuntuu hyvältä! Singapore on viimeinen kohteeni ja sieltä suuntaankin sitten takaisin kotiin.

Singaporen pilvenpiirtäjiä
Singaporen pilvenpiirtäjiä

Moderni parvisänky valmistui – vihdoin

Parvisänky
Parvisänky

Moikka taas pitkästä aikaa!

 

Tämän syksyn aikana olen tehnyt monenlaisia tee se itse projekteja ja nyt on sellainen olo, että pitkän kirjoitustauon jälkeen on todella vaikea päättää mistä niistä alkaisin kertoa ensimmäisenä. Betonipenkki, hopeasavikoruja, Pullip-vaatteita (tyttäre nukke), betonipalleroita ja parvisänky. Huojentavin näistä kaikista on kuitenkin juuri tytön parvisängyn valmiiksi saattaminen. Kirjoitin aiemmin samaisen sängyn suunnitelmista blogiin. Pääset lukemaan postauksen tästä   

Tämän parvisängyn runkomateriaalit on kaadettu omasta mökkimetsästä. Puunrungot on sahannut kiertävä sahuri, jonka jälkeen lankut on laitettu taapeliin kuivumaan. Sängyn pohjan teetätin, koska en ole itse opetellut hitsaamaan. Maalaus- ja suunnittelutyön olen tehnyt itse. Sängyn puuosat on maalattu Uula Colorin puolihimmeällä valkoisella Into kalustemaalilla. Metalliosat on maalattu Teknoksen valkoisella (T1326) Ferrex Aqua ruosteenestomaalilla. Nämä maalit osoittautui ilokseni samansävyisiksi, mutta Uulan maalin olisi voinut maalata vielä Teknoksen päälle, jolloin sävy ongelma olisi viimeistään ratkennut. 

Sängyn takaseinän takana on vessa ja sen yläpohjaan on upotettu syvennys joka toimittaa tässä sängyssä yöpöydän virkaa. Sieltä löytyy myös pistorasiat esim. yövalolle ja kännykän lataamista varten. Takaseinässä on koolaukset 30 cm välein, joten sängyn sai helposti ja tukevasti pitkillä ruuveilla seinään kiinni. Sänky on ollut nyt käytössä reilun viikon verran ja tyttäreni on käytännössä muuttanut parvelle asumaan. Tämä on minulle tekijänä paras kiitos, jonka voin saada! 

Parvisängyn rappuset
Parvisängyn rappuset

Joku on saattanut huomata, että blogin kirjoittamisessa on ollut pitkä tauko, mutta missään vaiheessa ei ole ollut ajatuksena lopettaa kirjoittamista kokonaan. Omaan syksyyn mahtui monenlaista, mm. opinnäytetyö ja valmistuminen tradenomiksi. Nyt olen tienristeyksessä, uudet paperit taskussa ja mietin, mihin suuntaan lähtisin suuntaamaan töiden suhteen. Oikealta vaihtoehdolta tuntuu etsiä osa-aikainen työ, jossa pääsen kehittämään itseäni ja sen lisäksi haluan jatkaa Tiimiakatemian aikana aloitettuja projekteja. Haaveenani on edelleen luova yrittäjyys ja nyt ainakin alkuun osa-aikaisena! Näistä lupaan kertoa lisää kevään korvalla. Maltan tuskin odottaa, sillä jänniä juttuja on tapahtumassa!

 

Mistä minun luova yrittäjyys näiden ”jännien juttujen” lisäksi sitten voisi koostua? Olen ajatellut alkaa järjestämään erilaisia Diy-kursseja, sillä olen aina tykännyt jakaa omaa osaamista. Betonikursseja haluan ainakin järkkäillä ja sen lisäksi lista tuntuu päättymättömältä. Ehdottomasti myös ompelukursseja, kuten ompele itsellesi musta trikootunika tms. Musta vaate yksinkertaisesti vaan siksi, että kurssilla ei olisi tarkoitus keskittyä ompelulankojen vaihtamiseen, vaan uuden taidon oppimiseen ja sen kerralla valmiiksi saamiseen J. Laittakaahan viestiä, jos on ideoita tai jos haluat jo ilmoittautua jollekin edellä mainitulle kurssille! Instagramissa ja Facebookissa infoilen näistä lisää, kun on ajankohtaista.

Parvisänky ylhäältä
Sänky ylhäältä

En ole tainnut koskaan kertoa miksi mun puutyö harrastus alkoi kymmenisen vuotta sitten. Halusin ostaa laadukkaita puisia huonekaluja, mutta ne eivät oikein omaan budjettiin mahtuneet. Sen lisäksi, että laatu ja muotoilu maksaa on myös haasteellista löytää oikeankokoisia huonekaluja. Varmaan melkein kaikki on törmänneet haasteisiin tv-tasoa, ruokapöytää tms. etsiessä. Diy-projektien paras palkinto on aina valmiin lopputuloksen näkeminen ja se, että on tyytyväinen lopputulokseen. Itsetekeminen myös kehittää ajattelua! Uniikkius, lähituotanto ja itsensä likoon laittaminen on minulle tärkeitä arvoja.

 

Kerro mulle miksi juuri sinä teet itse?

Parvisänky ovelta
Parvisänky ovelta

Roadtrip Lofooteille – part 2 (Røren, Kvalvika ja Viikinkimuseo)

Kvalvikan ranta
Aamun lähtötunnelmat Uttakleivilta

Røren

Jätettyämme ihanan Uttakleivin taaksemme, siitä voit lukea lisää tästä. Löydettiin ihan mukiinmenevä leirintäalue Rørenin vierestä, johon pistettiin heti leiri pystyyn. Pakattiin pienet eväät matkaan ja lähdettiin valloittamaan Rørenin huippua. Mun jalka pääsi ensimmäiselle tosi koetukselle ja kineesioteipit siihen pyöräytettiin, ennen kävelyä.

Koko alkumatka oli pelkkää kiemuraista ylämäkeä ja se onnistui mun jalalla melkein leikiten. Ylhäällä maasto oli tosi paljon tasaisempaa ja helppokulkuista tervejalkaiselle. Mun eteneminen tyssäsi kuitenkin ennen viimeistä huippua, kun polku alkoi viettää vinosti liikaa ja jokaisen askeleen kanssa piti olla tosi tarkkana. Lopulta kävely alkoi tuntumaan niin kipeältä, että jätin leikin kesken. Me käännyttiin lasten kanssa takaisin ja mies kävi vielä viimeiselläkin huipulla. Olin vähän kade! Oli kuitenkin fiksu päätös kääntyä, sillä alamäki oli tuskainen mun jalalla, kuten jo ylöspäin kiivetessä aavistelin. Siitä kuitenkin selvittiin.

Meidän jengi
Hetken aikaa nähtiin aurinkoa
Isi ja poika
Isi ja poika
Akumatti huipulla
Alaspäin, alaspäin... auto näkyy jo!

Uni muuten maistui tämän suorituksen jälkeen! Askeleita kertyi tämän päivän aikana karvaa vaille 18 000 ja sen pituinen oli Rørenin reissu!

Kvalvika
Tästä lähtee!

Kvalvikan ranta

Olin haaveillut telttailusta myös Kvalvikan rannalla, mutta se osoittautui mahdottomaksi, kuten eilinen reissu osoitti. Sillä eihän meidän tavaroiden kantamiskyky ollut ihan kohdillaan. Mulla oli ihan riittävästi haastetta itseni liikuttamisessa ja muksujen selkään oli turha yrittää siirtää minun tavaroitani ja vaikka mun mies vahva onkin, niin ei sentään kameli.

Eilisestä viisastuneena jalkani teipattiin tänään tukevammin (urheiluteipillä) ja kyllä vain, aloin jo muistuttaa vauhdillani sunnuntailenkkeilijää. Välillä piti oikein muistella, että astuppa nyt ihan varovasti. Kvalvika beachille päästessämme todettiin, että täällähän tuulee toden teolla ja harmitus telttailemattomuudesta hälveni mielessäni. Sillä sen verran isoja vaahtopäät olivat. Tehtiin ruuat rannalla ja tutkittiin paikkoja tukka hulmuten. Saimme nähdä myös vilauksen auringosta ja vaude miten kauniisti se maisemaa valaisikin!

Kvalvika
Tämän nyppylän takana näkyy jo Kvalvika
Siinä se nyt on! - Kvalvika
Siinä se nyt on! - Kvalvika
Lounasmaisemat
Kvalvikan lampaat
... ja lounasseura
Aurinko
Aurinko
Rantsussa
Kvalvikan ranta
Kvalvikan hiekka on kuin taideteos
Kvalvikan hiekka on kuin taideteos

Kaunis paikka oli tämäkin, mutta se täytyy kyllä sanoa, että aurinko on Lofoottien reissulla olennainen osa maisemia. Meren turkoosi väri alkaa näkymään jo pienestäkin paisteesta ja se on näiden maisemien suola.

Kvalvikan rannalta käveltiin sitten autolle ja jatkettiin matkaa kohti Lofoottien kärkeä. Illalla käytiin ajamassa Å:ssa asti ja etsittiin sieltä telttapaikka, mutta sellaista (ei maksullistakaan) ei löytynyt. Tehtiin Å:ssa kuitenkin iltaruoka, Lofoottien päätebussipysäkillä. Siihen aikaan ei enää ollut bussiliikennettä ja se oli just sopiva meidän käyttöön!

Å i Lofoten päätebussipysäkillä ruokaa
Å i Lofoten päätebussipysäkillä ruokaa
Å:ssa runsaasti turskaa näkökentässä ja nenässä
Å:ssa runsaasti turskaa näkökentässä ja nenässä

Koska Å:sta ei löytynyt telttapaikkaa, niin lähdettiin ajelemaan takaisinpäin ja koska tähän asti oltiin oltu yöt leirintäalueilla ja nyt päätettiin kokeilla jotain uutta ja vietettiin yksi yö sillan alla katuojassa. Onneksi tämä kuulostaa sanoin kerrottuna pahemmalta, kuin tilanne todellisuudessa oli. Jälleen kerran maisemat seurasivat meitä ja hyvin nukutti täälläkin. Tästä yöstä meidän lapset voi isona sitten kertoa hurjia tarinoita rankasta lapsuudestaan… Syy miksi päädyttiin tällaiseen paikkaan on se, että meidän teltta on kokonsa puolesta haastava pystytettävä, joten tasaisen paikan löytäminen Norjasta ei ollut aina ihan itsestään selvää. Pienellä teltalla löytyy leiripaikkoja helpommin hyvin usein myös hoidettujen tienvarsivessojen läheisyydestä. Kaikilta pysähdyspaikoilta löytyi myös runsaasti hyväkuntoisia pöydät kokkailua tai eväiden syömistä varten.

Pro tip: jos ei meinaa telttapaikkaa löytyä, niin kannattaa olla siltojen läheisyydessä tarkkana, sillä niistä lähtee huoltotiet sillan alle ja näin mekin löydettiin hyvä paikka iltamyöhään.

Day 6 – Sadepäivä

Teltta purettiin aamulla jo melko vauhdikkaasti, sillä olihan sitä jo useana päivänä harjoiteltu. Tämä oli hyvä, sillä telttaa purkaessa alkoi jo vähän ripsiä vettä. Itsestäni aloin huomaamaan jo pientä reissuväsymystä ja tämän seurauksena kamera ei ollut enää niin aktiivisessa käytössä, kuin ensimmäisinä päivinä. Tästä alkoi meidän kotimatka ja seuraavan yön halusimme viettää Ruotsin Abiskossa.

Lofotr Vikingmuseum
Lofotr Vikingmuseum

Lofotr Vikingmuseum

Menomatkalla meiltä jäi harmiksemme käymättä Viikinkimuseossa, joten päätimme nyt sadepäivänä korjata tilanteen. Museo-osuus oli vähän raskas lapsille, koska suomea ei ollut valittavissa kuulokkeiden kautta ääniopastukseen. Erikoissanastoa englannissa sen verran paljon, että aikuiseltakin olisi vaatinut mielikuvitusta ymmärtää kaikki näytillä ollut. Pintapuoliseksi jäi tästä syystä tutustuminen varsinaiseen museo-osioon.

Siirryttiin sitten varsinaiseen viikinkitaloon, joka on rakennettu sellaiselle paikalle mistä on löytynyt kahden alkuperäisen 500 – luvulla rakennetun viikinkitalon perustukset (toinen talon perustukset ovat nähtävänä uudelleenrakennettua taloa vastapäätä). Talo on siitä erikoinen, että se on isoin löytynyt ja pituutta nykyisellä rakennuksella on 67 metriä ja alun alkaen 83 metriä. Sisätilat jakautuvat viiteen huoneeseen, joten tästä jokainen voi päätellä, että ihan pieniä kopperoisia huoneet eivät ole ollut. Täällä oli käsityöläisen silmin vaikka mitä mielenkiintoista nähtävää: pystykangaspuut, vanhalla tavalla valmistettuja vaatteita, neulakinnastekniikkaa, kehrääjänainen, sänky, jossa oli risuja ja lampaantaljoja pehmikkeenä ja kauniita nahkakenkiä… Näissä tiloissa olisin viihtynyt pidempäänkin.

Hienoja nahkakenkiä!
Keittokattila
Keittokattila

Keskimmäinen iso huone oli ruokasali ja siellä opas kertoi englanniksi monipuolisesti meille talon ja viikinkien historiasta. Itse olen viikinkeihin jonkun verran jo aikaisemmin perehtynyt, joten oli helppo kuunnella ja täydentää omaa tietämystä, kuten vaikka sininen ja purppura väri vaatteissa ovat olleet siihen aikaa rikkaiden värejä ja naiset pystyivät perimään talon ja omaisuutta. Naiset ovat olleet yhtälailla taisteluissa mukana, haudoista on löytynyt aseita. Viikingit kirjoittivat riimuilla, mutta eivät kirjoittaneet omaa historiaa ylös. Historiaa on kirjoitettu vasta myöhäiskeskiajalla saagojen pohjalta. Viikinkien vaikutus kieleen Thorin päivästä on tullut thursday ja Tyrin päivästä on tullut tuesday. Mites sitten perjantain laita? No tietty Frejan päivästä on tullut friday. Viikinkitalon keskuslämmitysjärjestelmänä toimi muuten karja ja kotieläimet, joiden paikka oli talon toisessa päässä. Niin ja muistakaa nyt, että viikingeillä ei oikeasti ollut sarvikypäriä. Viikingit käyttivät rautaisia ja/tai nahkaisia kypäriä.

Jatkettiin viikinkitalosta ulos rannan suuntaan – vaikka satoi ja vihmoikin. Kävelyreitti oli yllättävän pitkä kipitettäväksi jalkani kanssa, mutta onneksi se oli helppokulkuista tietä. Tieltä käsin näkyi villisikoja ja hevosia. Rannantuntumassa oli kivoja aktiviteetteja mm. jousiammuntaa, kirveenheittämistä ja sepänpaja. Seppä olikin viikinkien aikaan yksi kylän arvostetuimmista henkilöistä.

Lapset innostuivat jousiammunnasta ihan tosissaan ja pyysivät, että saisivat itselleenkin jousipyssyt. Tämä laitettu harkintaan, sillä myönnetään, että olihan niillä kiva ampua. Näistä touhupisteistä jatkettiin rantaan viikinkilaivan suuntaan ja ehdittiin juuri nähdä, kun se irrottautui laiturista. Ei siis oltu tajuttu, että viikinkilaivalla olisi päässyt puolen tunnin risteilylle (lähtöjä puolen tunnin välein). Tässä vaiheessa meillä kaikilla alkoi jo vatsan pohjassa kurnia, joten jätimme väliin veneilyn. Eli jos haluaa risteilylle niin kannattaa heti suunnata rantaan ja käydä ampumassa jousipyssyllä, jos on aikaa ennen lähtöä, koska paikat ovat ihan vierekkäin.

Seppä työssään
Seppä työssään

Tämä oli viimeinen paikka missä käytiin Lofooteilla ja onneksi käytiin, sillä se oli sen arvoista! Tästä jatkettiin matkaa Ruotsin puolelle Abiskoon yöksi, jossa tarkoituksenamme maastopyöräillä seuraavana päivänä.

Roadtrip Lofooteille – Part 1 (Kukastunturi ja Uttakleiv)

Uttakleiv

.

Me oltiin haaveiltu jo useampi vuosi Lofoottien reissusta ja
viime kesänä päätettiin, että seuraavana kesänä sitten mennään. Kävi kuitenkin
niin, että tasan kolme viikkoa ennen reissuun onnistuin murtamaan jalkani. Ensiavun
lääkäri arvioi paranemisajaksi 3-4 vkoa (juoksukieltoa sain myöhemmin kuudeksi
viikoksi). Onneksi murtuma oli pieni ja kontrolliröntgen osoitti, että luutuminen
oikeaan asentoon oli onnistunut ja leikkausta ei tarvittu. Vielä muutamia
päiviä ennen reissua kävelyni oli todella hidasta ja yhtä huojuvaa, kuin
kamelilla. Onneksi paranemisen etenemisen huomasi päivittäin ja kivut vähenivät
vauhdilla. Jalan takia, en oikein osannut ennakkoon iloita tästä reissusta,
koska sinne pääseminen tuntui koko ajan niin epävarmalta. Epävarmuutta mukaan
toi myös uuden kävelytyylin kipeyttämät kantapäät, jonkinasteisen tulehduksen
sinne sain.

.

 

 

 

Onneksi kuitenkin pääsimme reissuun, sillä asenteella, että mennään
minne päästään.

Vielä muutamia päiviä ennen reissua kävelyni oli todella hidasta ja yhtä huojuvaa, kuin
kamelilla. Onneksi paranemisen etenemisen huomasi päivittäin ja kivut vähenivät
vauhdilla. Jalan takia, en oikein osannut ennakkoon iloita tästä reissusta,
koska sinne pääseminen tuntui koko ajan niin epävarmalta. Epävarmuutta mukaan
toi myös uuden kävelytyylin kipeyttämät kantapäät, jonkinasteisen tulehduksen
sinne sain. Onneksi kuitenkin pääsimme reissuun, sillä asenteella, että mennään
minne päästään.

.

Meidän ryhmärämämme kokoonpano muodostui kahdesta aikuisesta
ja kahdesta yksitoista vuotiaasta
lapsesta, maastopyöristä, teltasta ja matkailuun turhan pienestä auton peräkontista.
Ruuat ostettiin ajan ja rahan säästämiseksi etukäteen, gluteenittomina ja valmistettiin retkikeittimellä.

reissutunnelmissa
Näkyykö reissutunnelma ilmeistä?

Day 1

Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa ensimmäisenä päivänä Ounastunturille
asti, mutta me päätettiinkin jäädä Äkäslompolon leirintäalueelle, koska siellä
oli niin kauniit maisemat ja ajoakin oli kertynyt tähän jo karvaa vaille 700 km. Maisemien lisäksi oli ilmeistä se, että saatiin
heti runsaasti uusia mäkäräystäviä ja se motivoi kummasti pitämään teltan ovet visusti
kiinni ja seuraavana päivänä ne kirittivät meitä pyörää taluttaessa. Ekana yönä
teltassa nukutti makoisasti ja itselleni uusi telttavaruste; korvatulpat
osoittautuivat heti korvaamattomaksi! Olen aina ollut herkkäuninen ja
kaikenlaiset äänet vaikeuttavat nukahtamista ja nukkumista. Toinen reissun unen parantamiseen käyttämäni ”innovaatio” oli laittaa tuubihuivi silmille, tämä
toimii täydellisesti kompaktina matkaversio pimennysverhoille ja tuntuuhan tuo
toimivan kotonakin (sillä olen nähnyt tytön nukkuvan kotonakin näin).

Äkäslompolo
Äkäslompolo

Kukastunturi

Aamulla herättiin ja tehtiin ruokaa ja lähdettiin
maastopyöräilemään. Tämä oli lasten ensimmäinen oikea maastopyöräretki.
Ajokilometrejä siitä kertyi 12 km.Sanotaan, että matkailu avartaa ja Kukastunturin huipulla
todellakin oli avaraa ja kaunista. Suomessa on kyllä mielettömän upeita
paikkoja ja useamminkin pitäisi koti Suomessa matkailla.

Korkeuseroa huipulle oli noin 300 metriä ja se matka sisälsi
tunteiden vuoristorataa. Itkettiin, raivottiin ja naurettiin. Pieni haaverikin
sattui irtokivien takia alamäessä, mutta onneksi siitä selvittiin pelkällä
ruvella. Oma jalka kesti pyöräilyssä ihan ok, vaikka vähän jännittikin, että
jos joutuu tukea ottamaan murtuneella jalalla. Mielialojen kanssa taisteluista
huolimatta tai kenties ansiosta, tämä jäi varmasti meille kaikkien mieliin koko elämäksi ja itse arvostan
elämässä muistijälkiä. Muistijäljillä tarkoitan niitä muistoja, mitkä muistat
vielä vanhana kiikkustuolissa.

Kohta ollaan Kukastunturin huipulla!
Melkein jo huipulla!
Kukastunturi
No nyt ollaan Kukastunturin huipulla!
Kukastunturilta alaspäin
Ja nyt sitten alaspäin!

Day 2

Lähdettiin joskus neljän aikoja ajamaan kohti Ruotsia. Alunperin
oli tarkoitus ajaa Kilpisjärven kautta, mutta sääennustetta tutkittuamme
päädyimme toisiin ajatuksiin, sillä sinne oli juuri saapumassa iso sadealue ja
telttailijan näkökulmasta se ei ollut järin houkutteleva yhtälö… Sadetutka
ohjasi reittimme Kiirunan itäpuolelle ja sieltä löysimmekin sopivan leirintäalueen Arctic Wilderness Camp. Ajokilometrejä
kertyi varmaan korkeintaan 250 km. Leirintäalueella olisi voinut viettää
lämpimänä päivänä pidempäänkin aikaa, sillä siellä oli vapaasti käytettävänä
mm. kanootteja ja suppilautoja. Puolilta päivin taidettiin jatkaa täältä matkaa
ja ajettiin Lofooteille asti, sillä seuraavaksi kahdeksi päiväksi oli luvattu
unelmakeliä…

 

Ruotsin puolella ajettiin Kiirunan ja Abiskon ohi ja nähtiin
matkalla tosi kauniita tuntureita. Tytär ilmoitti matkalla muuttavansa isona
sinne. Norjan puolelle saavuttaessa maisemat eivät huonontuneet. Narvikissa
kävimme nostamassa vähän rahaa ja tankkaamassa, sillä Lofooteilla on tosi vähän
tankkauspaikkoja ja siitä sitten jatkettiin saman tien matkaa. Autosta katselin
ympärilleni ja totesin, että tämä on rakkautta ensisilmäyksellä ja mietin, että
kyllästyykö paikalliset koskaan näihin maisemiin. Sama minne katseensa kääntää,
niin aina on kaunista. Vesiputouksia, turkoosin väristä vettä ja toinen
toistaan kauniimpia vuoria, niin ja lampaita.

Melko pian Narvikin jälkeen olisi ollut mahdollista käydä
meriakvaariossa ja viikinkimuseossa, joita moni meille suositteli. Jätettiin
akvaario ja viikinkimuseo kuitenkin tällä kertaa väliin, koska halusimme päästä
nauttimaan täysin siemauksin unelmakeleistä. Loppuviikoksi kun oli luvattu
sääennusteeksi epävakaista keliä.

Saavuttuamme Lofooteille meidän ensimmäinen määränpäämme oli
Uttakleivin ranta, jonne saavuimme ilta yhdeksän jälkeen. Teltan pystytyksessä
hyvä apuväline oli retkilapio ja ei toki maaston epätasaisuuden takia, vaan
lampaan kakkojen vuoksi. Niitä alueella meinaan piisaa! Onneksi ne olivat
koostumukseltaan varsin heinäisiä ja onneksi oli valoisat yöt, niin ei
tarvinnut yöllä pelätä kakkaan astumista.

Day 3 – 4

Uttakleiv

Nukuttiin kaksi yötä tällä rannalla, josta lapset (niin kuin mekin) olimme ihan haltioissamme. Rannalla vaelteli ympäri vuorokauden turistien lisäksi myös paljon paikallisia – lampaita. Uskon, että näiden lampaiden täytyy olla maailman onnellisimpia, sillä siellä lepää varmasti myös lampaan mieli. Jotenkin käsittämätöntä, että jossain maassa voi olla näin kaunista.

Uttakleiv
Uttakleiv
Uttakleiv

 

Uttakleiv valtasi pienen palan sydämestäni, sillä kauneuden lisäksi rakastan laineiden pauhun ääntä, niillä on aina ollut minuun rauhoittava vaikutus. Itselle laineiden ääniin liittyy myös paljon lapsuuden ja nuoruuden kesistä mökillä. Mökki on ison järven rannalla ja siellä usein tuulee, joten laineiden ääntä/pauhetta siellä on usein. Isäni on intohimoinen kalastaja ja verkoilla käydessä olen ollut paljon isäni soutajana. Vaikka koskaan en ole meren rannalla viettänyt enemmälti aikaa, niin vesi on, kuitenkin elementtinä sama oli se sitten järvessä tai meressä.

Funny fact: joskus mun tulee muuten kuunneltua kotona Spotifystä laineiden ääntä. Ootko itse koskaan kuunnellut?

Selfiemestari itse ja lampaat

 

Toinen hymyn huulille kirvoittama ääni oli lampaiden määintä. Sillä eihän sitä voi kuunnella hymyilemättä. Lapsetkin heittivät monen monta vitsiä aiheesta. Yks meni näin: ”Kuka teistä on se Late?” johon yksi tai useampi lammas vastas: ”Määäää”.

Nyt mennään eikä meinata!

 

Hiekkarannan hiekka oli harmaan-valkoista (kauneinta näkemääni) ja vesi hyytävän kylmää. Tästä huolimatta muksut ja mun mies intoutuivat mennä uimaan Norjan mereen. Välineurheilu oli hieman läsnä ja toi pientä helpotusta asiaan, sillä mukana matkassa oli märkäpuvut. Minä tyydyin kuvaamaan ja treenailemaan jalkaani rannalla kävelyllä.

 

Uimakamuja ilmaantui

 

Uttakleivin rannalla yllätin itseni toistuvasti huokailemasta ja ei toki lomalla huolien takia, vaan yksinkertaisesti kauneuden takia. Jos jokin on henkeäsalpaavan kaunista, niin tämä ja keli oli myös täydellinen.

Et saa mua kiinni…!

Nice to know facts:

Rannalla oli hyvin hoidetut vessat ja toimivat vesipisteet. Teltalla majoittuminen maksoi muistaakseni noin 16 euroa yöltä.

 

Checkout on joka päivä 13.00, joten jos haluaa maksimoida rannalla vietetyt tunnit, niin kannattaa saapua jo aamupäivällä. Autolla saavuttaessa matkan varrella on Haucklandin ranta ja siitä parin kilometrin päässä, vuoren toisella puolella on Uttakleivin ranta (ilta-aurinko). Uttakleivin puolella meidän puhelimista hävisi nettiyhteys, mutta vuoren toisella puolella se toimi. Haucklandin puolella (ilta-aurinko ei paista tänne) oli telttailu kielletty, ainakin kieltokyltit niin määräsivät. Näytti siellä kuitenkin joitain telttoja siitä huolimatta olevan. Haucklandin rannalla kävimme seuraavana päivänä maastopyöräilemässä. Reitti sinne kulkee rannikkolinjaa pitkin ja se on todella helppokulkuinen (pääsee vaikka pyörätuolilla) ja pakko sanoa, että maisemat ovat kauniit. Poika tuumasi maisemien olevan kuin elokuvamaisemat. Kiikaroitiin matkalla pyöriäisiä ja valaita – harmiksemme ei nähty.

 

Aamulla lähdettiin Uttakleivin hellästä, mutta tuulisesta huomasta, kohti uusia seikkailuja. Herättiin miehen kanssa kuuden aikaan aamulla, kun teltta lepatti villisti ympärillämme. Päätettiin alkaa samantien purkamaan kamppeita, kun teltan toinen pää rävähti kertaalleen irti ja tuuliolojen muuttumisesta suuntaan tai toiseen emme saaneet netittömässä elämässä käsitystä. Meren läheisyydessä elämisestä ja olemisesta meillä ei ole kokemusta ja tämä on hyvä muistutus noviisille siitä, miten äkkiä sääolosuhteet voi muuttua. Herätessämme keli oli vielä suhteellisen selkeä ja siellä ollessamme pystyi ihmettelemään, sitä miten nopeasti sumu/alapilvet valtasi laaksoa.

 

Tämän pitkän päivän tavoitteena oli löytää leirintäalue, jossa on suihkut, wifi ja pistorasiat kameran ja puhelimien akkujen lataamista varten. Hyvä että herättiin ja oltiin varhain liikkeellä, niin ehdittiin vielä paljon…

 

Ihanaa viikonloppua kaikille!

– Mari

Roadtripin jälkimainingeissa

Finnlady Vuosaari
Vuosaaren satamassa lähtötunnelmissa

Reissusta on vierähtänyt jo useampi viikko ja siitä selvittiin kaikin puolin hyvin ja kelit suosi meitä – TODELLA.

Meidän Roadtrip alkoi perjantaina laivamatkalla Helsingistä Travemündeen, jossa olimme perillä lauantai iltana. En ole aikaisemmin kyseisellä laivareitillä matkustanut. Ennakkokäsitykseni laivasta olivat karut, totuus oli kuitenkin erilainen.

Finnladyn laiva oli oleskelutiloiltaan tosi avara ja rauhallinen, eikä karu ja kolkko, niinkuin mielikuvat. Jännä juttu on se, että en ole koskaan pitänyt laivamatkustamisesta. Tämä reissu teki kuitenkin poikkeuksen, sillä matkan aikana mieleeni hiipi ajatus siitä, että tämähän on mukavaa ja rentouttavaa. Rauhallisuus ja ilmavuus laivalla oli itselleni se juttu, minkä takia siellä viihdyin. Toinen tähän rentoutumiseen vaikuttanut asia oli se, että meillä ei ollut nettiä käytössä. Luulempa, että loma kannattaisi aloittaa aina ilman nettiä ja samalla minulla oli hyvää aikaa aloittaa kirjoittamaan myös oparia.

Lauantaina käytiin vähän heilumassa laivan salilla ja ei voinut kyllä maisemista valittaa. Kuumuuden yllättäessä, vilvoittelua varten löytyi parveke, josta näkyi tyyni jyvästävä sininen meri ja aurinko tarjosi täysilaidallisen parastaan. Ensimmäinen yö rantautumisen jälkeen vietettiin Lyypekissä ja sieltä löytyi heti ne ensimmäiset kukkivat kirsikkapuut! Sieltä lähdettiin sunnuntaina aamupäivällä ajamaan kohti Berliiniä.

Finnlady Lyypekin satamassa
Finnlady Lyypekin satamassa
Kirsikkapuu kukassa
Kirsikkapuu kukassa
Lypekin hotelli - Tällaisen mäkin haluaisin omaan pihaan
Lypekin hotelli - Tällaisen mäkin haluaisin omaan pihaan
Berlin skyline
Berlin skyline

Berliini

Kohti Berliiniä lähdettiin heti aamulla ja siellä oltiin kokonaiset kaksi vuorokautta ja siellä majoituttiin konttikylässä, joka oli toteutettu modernilla maulla ja rennolla otteella. Loistava paikka opiskelijoille ja budjettimatkaajille. Luksusta tässä paikassa ei pääse kyllä tavoittelemaan, idyllinen paikka senkin edestä. Isojen puiden alla oli kuormalavoista toteutettu oleskelualue ja ulkobaari. Suurimpana miinuksena oli se, että yhteiset pesutilat olis kaivannut tiuhempaa siivousväliä. Berliinissä käytiin useassa paikassa mm. useassa paikassa Berliinin muurilla ja vehreässä Tierkartenissa. Toisena päivänä vuokrattiin läheisestä pyörävuokraamosta pyörät ja niillä olikin tosi helppo huristella paikasta toiseen. Suosittelen pyöränvuokrausta Berliiniin!

Holocaust memorial
Holocaust memorial
Holocaust Memorialin lähellä kasvaa tämä kaunis kukkainen puu
Holocaust Memorialin lähellä kasvaa kaunis puu
Berlin Wall
Berlin Wall Art
Berlin Wall Art
berliini house art
Berlin Wall Memorialin lähellä oleva varsin lihaisa seinämaalaus
Berliinin muuri
Berliinin muuri
metalliromu_taide
Mun mies tapas sen kamun matkalla pyörävuokraamoon
Viktoriafall Berliinissä
Viktoriafall Berliinissä
Pyörällä Tierkartenissa
Pyörällä Tierkartenissa
Tierkarten - Alppiruusupuisto
Tierkarten - Alppiruusupuisto
Senja Tierkartenissa
Senja Tierkartenissa

Augustov

Berliinistä matka jatkui Augustoviin ja sinne osuikin reissumme lämpimin keli, jossa lämpöä oli varjossa 29 astetta. Mikä parasta niin, tämä sattui olemaan meidän ainut rantakohde. Augustovissa vietettiin koko päivä rannalla ja otettiin rennosti.

Augustovin rannalla
Augustovin rannalla
Beach life
Beach life

Varsova

Varsovassa liikuttiin vapaasti ilman mitään sen suurempaa suunnitelmaa ja tällaista kaunista nähtävää osui meidän kohdalle.

Varsovassa vastarinnan monumentti
Varsovassa vastarinnan monumentti
Tulppaaneja
Tulppaaneja
Kauniit patsaat
Kauniit patsaat

Vilna

Mulla ei ollut minkäänlaisia ennakko-odotuksia ja Vilna kyllä yllätti tosi positiivisesti. Siellä oli jotenkin tosi rento tunnelma. Jotenkin Vilnaa voisi kuvailla jopa, ehkä sanalla skandinaavinen? Vilnaan ja Latviaan voisi tehdä kokonaan oman reissunsa.

Vilna ylätti meidät kauneudellaan
Vilna ylätti meidät kauneudellaan
Kivi taidetta
Kivi taidetta
Kaunis katos
Kaunis katos

Riika

Riikassa ehdittiin olla kaikista vähiten aikaa, koska meillä oli viimeiselle päivälle reilusti ajettavaa.

Mieheni kanssa olemme tehneet nyt kaksi isompaa roadtrippiä, ensimmäinen oli Kroatiassa vuosia sitten ja nyt tämä. Mulla alkaa vahvistumaan tunne siitä, että roadtripit on meidän perheen juttu. Ei oikein jakseta pyöriä samoilla kulmilla pitkään, saati löhötä pitkään samalla rannalla.

Tää oli mahtava reissu ja Finnladylla haluun kyllä vielä joskus uudestaan matkustamaan :). Ehdottomasti lasten kanssa mukavampaa, kuin autolla saman matkan ajaminen.

Riika ja kaunis puu
Riika ja kaunis puu
Kaunis on Riikakin!
Kaunis on Riikakin!

Keväinen Roadtrip

Meidän keväisen roadtripin retkisuunnitelma
Meidän keväisen roadtripin retkisuunnitelma

Mieletöntä, että lumet on käytännössä sulanut ja kohta on jo toukokuu. Näin keväisissä tunnelmissa, iskee aina tarve mönkiä pois talvikolostaan ja sen vuoksi päätettiin, että lähdetään kymmeneksi päiväksi reissaamaan omalla autolla (Saksa, Puola ja Baltia):

  • Lähdetään laivalla iltapäivällä Helsingistä – Travenmündeen (laivalla on syömisen lisäksi monenlaista viihdykettä mm. punttisali)
  • Tresmündeen saavumme seuraavana iltana, josta suuntaamme ekaksi yöksi Lyypekkiin
  • Matka jatkuu Berliiniin, jossa pörrätään varmaan parisen päivää, toivottavasti nähdään kaveri siellä (jos vaan pääsee töistä irtautumaan).
  • Neljäntenä kohteena on mahdollisesti Poznanin linnoitus, päätetään matkan varrella mennäänkö sinne vai suoraan Varsovaan
  • Varsova – huh, sinne on luvattu ensi viikoksi hellettä melkein 30 astetta
  • Augustov toimii kenties meidän yöpaikkana
  • Vilna (sielläkin on tarkoitus tavata tuttuja)
  • Riikaan ei vielä mitään suunnitelmia, mutta eikös täällä ollut ainakin hieno vanha kaupunki?
  • Tallinnasta sitten päivälaivalla takaisin Helsinkiin

Kertokaa kaikki must see jutut reissulle!

Syvälliset pohdinnat reissuun liittyen:

Vieläköhän kirsikat kukkii matkalla? Joko haikaroilla on pesät valmiina? Tukehdunkon koivun siitepölyyn, voi olla että selfieitä ei paljon otella… Kaikki tämä selviää varmasti ensi viikolla 🙂

 

Alppiruusu näkyy jo talon pohjoispuolella
Alppiruusu näkyy jo talon pohjoispuolella

Kukkiikohan atsaleat ja alppiruusut, kun tullaan takaisin? Nyt ne on vielä toistaiseksi lumen saartamia.

Hyvää viikkoa just sulle 🙂