Hopeasavesta – hopeakorut

Eilen alkoi loma – täydellistä!

Aurinko paistaa täydeltä terältä ja rännit tiputtavat vettä, mutta pihassa on edelleen lähemmäs metri lunta. Ilmassa alkaa kuitenkin olla jo kevään tuntua, kyllä ne lumet saa kohta kyytiä. Terassin lasikaton päältä on jo melkein kaikki lumi sulanut ja kunhan se sulaa loppuun niin terassillakin alkaa varmasti jo oikeasti tarkenemaan – ihanaa!

Olin joulukuussa toisen kerran hopeasavikurssilla ja tykkään tekniikasta kyllä tosi paljon. Tein siellä useammat korut ja siitä heräsi ajatus, että mitäpä jos tekisin tästä joka vuotisen perinteen.

Ennen talon rakentamisen aloittamista tein ensimmäisen hopeasavikoruni ja nimesin sen Tuohi- kaulakoruksi ja nyt sain luotua myös samaan sarjaa kuuluvat korvakorut. Mitäs tykkäätte näistä?

Tuohi- kaulakoru ja korvikset
Tuohi- kaulakoru ja korvikset

Taas kerran totesin, että mun sielulle kyllä sopii aina uudenlaisien taitojen opettelu, sielu imee energiaa kaikesta uudesta ja puskee samalla mitalla uusia ideoita pöytään.

Lapsena ja teininä mieluisin harrastukseni oli Aivian käsityökoulu (nykyisin Taitokeskus), jossa opeteltiin todella monipuolisesti eri tekniikoita, kuten vaikka hopea-, pronssi-, tiffany-, paperi- ja savitöitä lisäksi värjättiin, painettiin ja hitsaustakin pääsin kerran kokeilemaan. Olen kyllä tosi kiitollinen vanhemmilleni siitä, että mahdollistivat tämän, sillä sieltä tarttunut niin monenlaisia taitoja matkaan. Mahtavaa huomata yllättävissäkin paikoissa, miten tätä taitopääomaa voi hyödyntää ja soveltaa.

Sterling- hopean ja pronssin työstäminen on siis jo entuudestaan tuttuahuttua, sillä olen tehnyt aikaisemminkin erilaisia koruja: sormuksia, ranne- ja kaulakoruja. Hopeasavessa on kuitenkin jotain taianomista, plastisesta kiinteäksi ja siksi se on tosi inspiroiva materiaali. Tämä ominaisuus tuo uusia mahdollisuuksia kehiin.

Hopeasavikorvis kuivuneena - ennen polttoa
Hopeasavikorvis kuivuneena - ennen polttoa

Lyhyesti pieni tietopläjäys: tekniikka on keksitty Japanissa vuonna 1994.

Hopeasavea voi muovailla esim. sormilla, kaulitsemalla ja sen pintaan voi painella kuvioita. On olemassa myös nestemäisempää pastaversiota, jota voi sivellä pensselillä ja pursottaa. Se antaa taas aivan uudenlaiset mahdollisuudet – mielikuvitus vain rajana.

Kuivumisen jälkeen tuotos kuumennetaan uunissa ja tuloksena on 99,9% hienohopeinen koru. Hopeasaveen voi yhdistää zirkoneita, niillä saa kauniita yksityiskohtia. Hopeasaven kanssa ei saa yhdistää mitään sterling- hopeasta valmistettua, kuten riipuksen lenkkejä tai hopealankaa.

 

Hopeasavikorvikset polton jälkeen
Hopeasavikorvikset polton jälkeen
Hopeariipuksen käsittely rikkimaksalla
Hopeariipuksen käsittely rikkimaksalla
Rikkimaksa käsittely puolessa välissä
Rikkimaksa käsittely puolessa välissä
Hopeasavikorvikset rikkimaksa käsittelyn jälkeen - Tsiikatkaa noita sävyjä!
Hopeasavikorvikset rikkimaksa käsittelyn jälkeen - Tsiikatkaa noita sävyjä!

Oma prosessini Tuohi- korujeni kanssa eteni idean saamisen jälkeen, niin että ensiksi tein kiehuvassa vedessä sulatettavasta massasta muotin ja painoin siihen tuohesta tehdyllä originaalilla jäljen. Tämän jälkeen testasin tavallisella muovailuvahalla, sitä miten mallinnus muottiin onnistui ja miltä se näyttää. Samalla sain myös hahmotettua itselleni tarvittavan hopeasaven määrää.

Kun hopeasaven määrä oli selvillä, lämmittelin hopeasavea elmukelmun sisällä sormilla hieroen ja tämän jälkeen yksinkertaisuudessaan painoin hopeasaven öljyttyyn muottiin. Irrotin sen sieltä varoen, työstin ylimääräiset rösöt ja virheet pois.

Kärsimättömänä nopeutin kuivumista hiusten kuivaajalla. Kun työ on kuivunut myös sisältä, sen voi laittaa uuniin jonka lämpötila on 650-800 astetta ja siellä se saa olla puoli tuntia. Tänä aikana hopeasavi sintrautuu, eli pienen pienet hiukkaset sulavat yhteen ja samalla se myös kutistuu 8-10 %. Uunista ottamisen jälkeen pinnassa on valkoista töhnää (haha tälle oli joku virallinen nimikin) ja se harjataan teräsharjalla tai sukkapuikolla pinnasta pois.

Sen jälkeen pintaa voi työstää ja hioa niin kuin haluaa. Itse jätin pinnan tarkoituksella vähän rösöiseksi, koska en halunnut lopputuloksesta liian sliipattua. Tämän jälkeen käsittelin korut rikkimaksalla maalaten. Rikkimaksa tummentaa ja tuo kauniisti esiin erilaisia sävyjä.

Näkyyhän korvikset - varmasti?
Näkyyhän korvikset - varmasti?

Viettäkäähän te kaikki ihanat mukavaa pääsiäisen aikaa ja antakaan auringon helliä 🙂

Nii ja kutsukaa mut juhliin, niin voin ottaa noi korut käyttöön!

– Mari

LEGO® SERIOUS PLAY®

Miten erilaiselta kaikki näyttääkään!” Me emme näe ihmisiä ja asioita sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina, kuin itse olemme. Tästä syystä, kun kaksi ihmistä katsoo jotakin, syntyy kaksi erilaista reaktiota. Emme näe asioita ja ihmisiä sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina kuin itse olemme.

– Anthony De Mello

Tämä lainaus on Anthony De Mellon Havahtuminen kirjasta ja se kiteyttää kaikista parhaiten, juuri sitä mitä olen oppinut.

Lego - sai alkunsa tästä patentista
Lego - sai alkunsa tästä patentista

Sain ensimmäinen kosketukseni Serious Playhin viime keväänä Tanskan Legolandissa opiskelujeni merkeissä. Osallistuimme Creators luovan palvelumuotoilun (koulutusohjelma) porukan kanssa Lego Serious Play koulutukseen. Seikkailu Legojen maailmaan ja Serious Playn pariin oli antoisa ja tunteikas monessakin mielessä.

Äkkiseltään voisi ajatella, että metodi on vain Lego palikoiden kanssa hörhöilyä, vailla syvempää tarkoitusta. SERIOUS PLAY® on kuitenkin kehittynyt yritysmaailmassa ja juurikin käytännön tarpeeseen – se saa kokouksissa nukkujat osallistumaan.

SERIOUS PLAY® lupaa varovaisesti, että sen avulla on mahdollista saada koko ryhmän aivokapasiteetin hyötykäyttöön. Tällaisten uusien taitojen ja vaihtoehtoisten ajattelutapojen omaksuminen on tärkeää, sillä uusien asioiden/innovaatioiden keksimiseen tarvitaan erilaisten ihmisten ideoita ja näkökulmia.

Miettikääpä jos tällainen metodi olisi laajemmalti Suomessa käytössä?

Mitä se voisi saada aikaan Suomen kilpailukyvylle ja kansantaloudelle?

Jos hommat pissii kintuille, niin mieti miten voit vaihtaa näkökulmaa!
Jos hommat pissii kintuille, niin mieti miten voit vaihtaa näkökulmaa!

Legoilu on siis parhaimmillaan sitä, että kukaan ei ole omissa ajatuksissaan ja ihmisten kädet hoitavat suunnittelutyön? Metodi kieltää samalla ”kokoustamisen”. ”Don’t have meeting with yourself!” Kokoustamisella taas tarkoitetaan sitä, että ei saa jäädä pohtimaan tarkempaa suunnitelmaa, vaan on vain tartuttava mielenkiintoisiin palikoihin ja luotettava alitajunnan voimaan.

Pitää uskaltaa vain antaa mennä. Kuten jo mainittu, niin metodin lupauksen mukaan ajattelet koko aivokapasiteetillasi, mutta samalla et saa kuitenkaan ”ajatella” – siinäpä mielenkiintoinen yhdistelmä! Tämä on samalla siis terapeuttista työskentelyä.

Hei olen Lego Seriousplay torni!
Hei olen Lego Seriousplay torni!
Lego Serious Play - Hei olen myös Torni!
Lego Serious Play - Hei olen myös Torni!

Tanskassa mietittiin myös, että missä vaiheessa Design Thinking prosessia Serious Playta voisi käyttää ja tulimme siihen tulokseen, että sitä voi hyvinkin käyttää kaikissa vaiheissa, riippuen tietenkin suunniteltavan asian luonteesta.

Kahtena viimeisenä päivänä rakensimme mallinnuksia siitä, mihin olemme matkalla ja lisäksi mitä teemme asian eteen heti seuraavana maanantaina, kun pääsemme kotiin:

Minun rakennelmani mallin ydin oli kuplassa, jonka sisällä olin pitkään lymyillyt. Mallin ajatuksena oli, että kuplasta voisi välillä poistua, jotta tulen ihmisille paremmin näkyväksi. Lego Serious Play sai siis minut päättämään, että alan kirjoittamaan blogia.

Lego Serious Play - ja nyt ne verkostot voi kasvaa
Lego Serious Play - ja nyt ne verkostot voi kasvaa
Legot ja Business Model Canvas - tekijöillä saattanut kyllä olla vähän pilkettä silmäkulmassa
Legot ja Business Model Canvas - tekijöillä saattanut kyllä olla vähän pilkettä silmäkulmassa

Viimeinen harjoitus minkä teimme, liittyi Legon omaan laatusymboliin eli ankkaan. Meille kaikille annettiin samanlaiset pikkuiset Lego pussit, jotka sisälsivät kuusi palikkaa.

Aloittaessani tätä harjoitusta kuvittelin oikeasti, että on vain muutamia tapoja rakentaa ankka kuudesta palasta. Matemaattisesti laskettunahan mahdollisuuksia on varmaankin kymmeniä tuhansia – mutta niistä kaikista vaihtoehdoista ei kyllä löytyisi ankkaa vilkkaimmallakaan mielikuvituksella. Onneksi ankan rakentaminen oli nopea prosessi ja näin nopeasti, että kaikilla oli täysin erilaiset ankat. Seuraavaksi piti kertoa ankan mielialasta. Sopersin jotain ankastani, mutta jälkeenpäin ajateltuna oikeasti olisi pitänyt kertoa, että ankkani oli järkyttynyt. Jälkeenpäin olen useinkin hihitellyt itselleni, mutta on se hyvä, että kuitenkin viimeisenä päivänä sisäistin todellisen humpan juonen.

Kokonaisuutena Legon reissusta jäi mieleen myös se, että ei voi kuin ihmetellä miten hyvin palvelupolkua on mietitty kaikessa tekemisessä vessoista robotteihin, sillä ne kaikki yhdessä kertovat Legon tarinaa. Tuntuu siltä, kuin palvelupolkuajattelu olisi lisätty Billundissa asuvien dna:han.

Kiinnostavaa olisi tietää, millaisia tiedostamattomia asioita on Legojen avulla jo tähän päivään mennessä oivallettu?

Mihin sinä tai yrityksesi voisitte käyttää tätä metodia?

Ole sinäkin avoin ja uskalla kokeilla uusia juttuja!
Ole sinäkin avoin ja uskalla kokeilla uusia juttuja!

Miten Innostunut Oinas blogin nimi syntyi?

Tänä keväänä sain käsiini kirjan nimeltä Innostus – myötämanipuloinnin aakkoset. Kirjaa aloittaessani en vielä arvannut, sitä mitä kirja tulisi minulle antamaan. Tämä Pauli Aalto-Setälän ja Mikael Saarisen kirjoittama kirja on saanut minut ymmärtämään todella paljon omasta ja muiden tavasta innostua. Kirjan ollessa vasta puolessa välissä, olin niin innoissani lukemastani, että hetkellisesti ahdistuin. Tämä reagointitapa kuvastaakin erittäin hyvin omaa innostustani.

Oletko sinä koskaan miettinyt, millainen innostuja olet?

Uskalla innostua

Innostus kirjassa Arman Alizad kertoo omasta innostuksestaan näin ja tämä kuvaus avaa hyvin myös omaa tapaani innostua. Arman kuvailee itsensä lähemmäksi Steve Jobsin sotilaallisen vähäeleistä innostusta. Heidän tuotantotiiminsä sai 2009 kansainvälisen jakeludiilin, johon Armanin oma reaktio oli lähes olematon. Suomesta ei vielä silloin ollut lähtenyt maailmalle kuin kolme ohjelmaa: Duudsonit, Madventures ja he.

Vaikka Arman oli mielessään yhtä ydinpommiräjähdystä ja sisimmässä kiehui, niin se ei näkynyt ainakaan hänen isälleen, koska hän sanoi näin: ”Arman, mikä sinua oikein riivaa? Te saitte kansainvälisen jakeludiilin ja sä näytät siltä, että oot ottanut pari diapamia. Mitä helvettiä, poikani?”

Innostus on rikkaus

Minulle innostuminen tarkoittaa melkein sietämätöntä olotilaa, samalla positiivisessa ja negatiivisessa mielessä. Kun innostun, on vaikea olla ja vaikea hengittää, tekemisen tarve on silloin valtava, paikallaan oleminen on tuskaa. Olo on kuin ilmapallolla, jolla on vaarana koko ajan poksahtaa. Silloin jos koskaan haluaisin jakautua osiin, jolloin voisin tehdä montaa asiaa yhtä aikaa. Innostuminen on ihan mahtavuutta silloin, kun minulla on aikaa ja vapautta omalle innostukselleni.

Kamalaa ja todella ahdistavaa innostumisesta tekee sen, että ruuhkavuosina ei aina tunnu olevan aina omalle innostukselle tilaa, silloin ei voi vain heittäytyä virtaan, kun siltä sattuu tuntumaan. Innostus kun on siitä haastava laji, että itseään on vaikea ajastaa innostumaan juuri silloin kun sille olisi aikaa. Olen huomannut, että tietyllä tapaa myös pelkään innostumista, koska se on minulle niin voimakas ja hallitseva tunnetila.

Ennen kirjan lukemista olin alkanut vakavissani pohtia blogin kirjoittamisen aloittamista. Siihen mennessä en ollut kuitenkaan edes keksinyt yhtään varteenotettavaa nimiehdotusta. Kirja kolahteli minuun niin suurilla taajuuksilla ja silloin tajusin, että blogini nimi täytyisi ehdottomasti olla Innostunut jotain ja mutusteltuani sitä, se on alkanut maistua aina vain paremmalta.

Tämän jälkeen aloin pohtia sitä mikä muu kuvaisi minua ja luonnettani riittävän hyvin ihmisenä? Keksin, että yleismaailmallisesti sitä kuvastaa hyvin oma horoskooppimerkkini, joka on siis oinas. Hautasin ajatuksen siitä, että se olisi liian horoskooppeihin johtava ja päätin, että se tulee olemaan just hyvä!

Isoin kiitos Paulille ja Mikaelille!

Miksi Innostunut Oinas blogi syntyi?

Koko aikuisikäni olen pohtinut sitä, että mikäpä minusta tulisi isona? Se on varmasti vaikea kysymys myös monelle muulle.  En muista koskaan haaveilleeni siitä, että minusta tulisi lääkäri, lakimies, sairaanhoitaja tai pappi.  – Ei, ei mitään sen suuntaista… ja kuitenkaan en ole koskaan osannut nimetä mitään tiettyä ammattia. Aina olen ollut utealias ja monenlaisista asioista innostunut.

Sen olen kuitenkin aina tiedostanut, että tykkään touhuta, mennä ja tehdä käsilläni ja sellaisen urapolun olen osannut valita. Tykkään luoda kauniita asioita. Koulutukseltani olen vaatetus- , tekstiiliartesaani ja mallimestari. Puhtaasti koulutusta vastaaviin hommiin yrittäjäksi en ole koskaan uskaltautunut taloudellisista syistä hypätä.

Töiden suhteen olen kuitenkin ollut siitä onnellisessa asemassa, että minulla on ollut oman alan koulutusta ja intohimoja vastaavissa työpaikoissa. Olen tehnyt mm. mallimestarin, malliompelijan ja erilaisia myyjän töitä.

Muotoiluharjoitus mallimestarikoulussa
Muotoiluharjoitus mallimestarikoulussa
Muotoiluharjoitus kaavana
Muotoiluharjoitus kaavana

Malliompelijan/mallimestarin työssä olen päässyt tekemään mm. metsureille teknisiä työvaatteita. Työnkuvan ydin oli siinä tuotekehityksessä, protojen ja mallikappaleiden tekemisessä. Siksi voin syvällä rintaäänellä sanoa, että rakastan tuotekehitystä ja mikä parasta se sopii täydellisesti myös minun vaihtelunhaluiselle luonteelleni.

Tuotekehityksessä saan käyttää hoksottimiani ja samalla viilata pilkkua. Kaikkia tekemiäni töitä olen rakastanut suurella sydämellä, mutta siitä huolimatta aina on tuntunut siltä kuin jotain pientä puuttuisi.

Milloin on kasvanut tarpeeksi isoksi?
Milloin on kasvanut tarpeeksi isoksi?

Tämän kevään aikana olen enemmän ja vähemmän pohtinut sitä, mikä minusta tulisi isona? Miten voisin toteuttaa itseäni ja omia intohimojani? Voisinko saada työn, joka on aikaan ja paikkaan sitoutumatonta? Voiko työni olla monipuolista, mutta silti liittyä kiinnostuksen kohteisiini? Miten oppia uutta joka päivä? Millaisesta tekemisestä saan eniten onnistumisen tunteita? Mitä haluan elämässäni saavuttaa? Ennen kaikkea, mikä tekee juuri minut onnelliseksi? Itsetutkiskelun ja johtolankojen avulla olen alkanut pikkuhiljaa ymmärtämään, mikä voisi täyttää tunteen siitä jostain pienestä puuttuvasta.

Keväällä näin sattumoisin Emilie Wapnickin esiintymisen TedTalkissa ”How to understand your inner potential” ja siitä sai alkunsa omien kolahdusteni sarja. Tajusin, että Emilie kiteyttää kansantajuisesti, oman ”ongelmani” neljään ja puoleen minuuttiin. Sen pääsee katsomaan tästä ?.

Lyhyesti kerrottuna Emilie kertoo, siitä että ei ole koskaan osannut rajata kiinnostuksen kohteitaan, vaan häntä on kiinnostanut kaikki mahdollinen. Hän innostuu, opettelee ja sitten mukaan hiipii tunne siitä, että enää ei jaksa kiinnostua, koska on kiinnostunut jo toisesta asiasta. Emilie koki tilanteen stressaavana kahdesta syystä: Löytäisinkö koskaan itselleni sopivaa uraa? Onko minussa jotain vikaa? Hän kuitenkin on ymmärtänyt, että tämä viallisuuden tunne johtuukin kulttuurin asettamista mielenmalleista oikean ja väärän  suhteen. Renesanssiajan ihmisen ihanteena taas on ollut moniosaaminen.

Mikä saa sinut innostumaan?

Itse olen samassa veneessä, näen mielenkiintoisia asioita kaikkialla ja innostun todella helposti kaikesta uudesta. Olen elämässäni oppinut monenlaisia asioita ja pystyn myös yhdistelemään näitä taitoja ennakkoluulottomasti. Pystyn tämän ominaisuuteni avulla näkemään maailmaa uusista näkökulmista ja uskallan odottaa odottamatonta.

Emilien avulla ymmärsin, että tapani toimia on puhtaasti voimavara ja minun täytyy löytää oma paikkani. Nyt on aika astua ulos omasta pikku kuplasta ja kohdata maailma. Kuplan ulkopuolelle kurkkimisen ensimmäinen vaihe oli siis tämän blogin perustaminen – haluan kertoa muillekkin mikä saa minut innostumaan. Haluan nähdä voivatko taitoni kuljettaa minut muuallekin, kuin yhden polun asiantuntijamalliin. Haaveilen isosti siitä, että unelmieni työ mahdollistaisi erilaisten asioiden ja esineiden tekemistä ja palvelumuotoilua, luomista ylipäätään.

Olen oppinut, että omia innostuksiaan pitää muistaa kastella ja ruokkia. Mitkä asiat estävät sinua toteuttamasta intohimojasi?

Aurinkoista perjantaita juuri sinulle, toivottaen Mari! ?

<a href=”https://www.blogit.fi/innostunut-oinas/seuraa” target=”_blank”>
<img src=”https://www.blogit.fi/blogit-150×60.png” border=”0″ />
</a>

<a href=”https://www.bloglovin.com/blog/19056393/?claim=gswcg7uf9cu”>Follow my blog with Bloglovin</a>