Roadtrip Lofooteille – Part 1 (Kukastunturi ja Uttakleiv)

Uttakleiv
.

Me oltiin haaveiltu jo useampi vuosi Lofoottien reissusta ja viime kesänä päätettiin, että seuraavana kesänä sitten mennään. Kävi kuitenkin niin, että tasan kolme viikkoa ennen reissuun onnistuin murtamaan jalkani. Ensiavun lääkäri arvioi paranemisajaksi 3-4 vkoa (juoksukieltoa sain myöhemmin kuudeksi viikoksi). Onneksi murtuma oli pieni ja kontrolliröntgen osoitti, että luutuminen oikeaan asentoon oli onnistunut ja leikkausta ei tarvittu. Vielä muutamia päiviä ennen reissua kävelyni oli todella hidasta ja yhtä huojuvaa, kuin kamelilla. Onneksi paranemisen etenemisen huomasi päivittäin ja kivut vähenivät vauhdilla. Jalan takia, en oikein osannut ennakkoon iloita tästä reissusta, koska sinne pääseminen tuntui koko ajan niin epävarmalta. Epävarmuutta mukaan toi myös uuden kävelytyylin kipeyttämät kantapäät, jonkinasteisen tulehduksen sinne sain.

.

 

 

 

Onneksi kuitenkin pääsimme reissuun, sillä asenteella, että mennään minne päästään.

Vielä muutamia päiviä ennen reissua kävelyni oli todella hidasta ja yhtä huojuvaa, kuin kamelilla. Onneksi paranemisen etenemisen huomasi päivittäin ja kivut vähenivät vauhdilla. Jalan takia, en oikein osannut ennakkoon iloita tästä reissusta, koska sinne pääseminen tuntui koko ajan niin epävarmalta. Epävarmuutta mukaan toi myös uuden kävelytyylin kipeyttämät kantapäät, jonkinasteisen tulehduksen sinne sain. Onneksi kuitenkin pääsimme reissuun, sillä asenteella, että mennään minne päästään.

.

Meidän ryhmärämämme kokoonpano muodostui kahdesta aikuisesta ja kahdesta yksitoista vuotiaasta lapsesta, maastopyöristä, teltasta ja matkailuun turhan pienestä auton peräkontista. Ruuat ostettiin ajan ja rahan säästämiseksi etukäteen, gluteenittomina ja valmistettiin retkikeittimellä.

reissutunnelmissa
Näkyykö reissutunnelma ilmeistä?

Day 1

Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa ensimmäisenä päivänä Ounastunturille asti, mutta me päätettiinkin jäädä Äkäslompolon leirintäalueelle, koska siellä oli niin kauniit maisemat ja ajoakin oli kertynyt tähän jo karvaa vaille 700 km. Maisemien lisäksi oli ilmeistä se, että saatiin heti runsaasti uusia mäkäräystäviä ja se motivoi kummasti pitämään teltan ovet visusti kiinni ja seuraavana päivänä ne kirittivät meitä pyörää taluttaessa. Ekana yönä teltassa nukutti makoisasti ja itselleni uusi telttavaruste; korvatulpat osoittautuivat heti korvaamattomaksi! Olen aina ollut herkkäuninen ja kaikenlaiset äänet vaikeuttavat nukahtamista ja nukkumista. Toinen reissun unen parantamiseen käyttämäni ”innovaatio” oli laittaa tuubihuivi silmille, tämä toimii täydellisesti kompaktina matkaversio pimennysverhoille ja tuntuuhan tuo toimivan kotonakin (sillä olen nähnyt tytön nukkuvan kotonakin näin).

Äkäslompolo
Äkäslompolo

Kukastunturi

Aamulla herättiin ja tehtiin ruokaa ja lähdettiin maastopyöräilemään. Tämä oli lasten ensimmäinen oikea maastopyöräretki. Ajokilometrejä siitä kertyi 12 km.Sanotaan, että matkailu avartaa ja Kukastunturin huipulla todellakin oli avaraa ja kaunista. Suomessa on kyllä mielettömän upeita paikkoja ja useamminkin pitäisi koti Suomessa matkailla.

Korkeuseroa huipulle oli noin 300 metriä ja se matka sisälsi tunteiden vuoristorataa. Itkettiin, raivottiin ja naurettiin. Pieni haaverikin sattui irtokivien takia alamäessä, mutta onneksi siitä selvittiin pelkällä ruvella. Oma jalka kesti pyöräilyssä ihan ok, vaikka vähän jännittikin, että jos joutuu tukea ottamaan murtuneella jalalla. Mielialojen kanssa taisteluista huolimatta tai kenties ansiosta, tämä jäi varmasti meille kaikkien mieliin koko elämäksi ja itse arvostan elämässä muistijälkiä. Muistijäljillä tarkoitan niitä muistoja, mitkä muistat vielä vanhana kiikkustuolissa.

Kohta ollaan Kukastunturin huipulla!
Melkein jo huipulla!
Kukastunturi
No nyt ollaan Kukastunturin huipulla!
Kukastunturilta alaspäin
Ja nyt sitten alaspäin!
Day 2 Lähdettiin joskus neljän aikoja ajamaan kohti Ruotsia. Alunperin oli tarkoitus ajaa Kilpisjärven kautta, mutta sääennustetta tutkittuamme päädyimme toisiin ajatuksiin, sillä sinne oli juuri saapumassa iso sadealue ja telttailijan näkökulmasta se ei ollut järin houkutteleva yhtälö… Sadetutka ohjasi reittimme Kiirunan itäpuolelle ja sieltä löysimmekin sopivan leirintäalueen Arctic Wilderness Camp. Ajokilometrejä kertyi varmaan korkeintaan 250 km. Leirintäalueella olisi voinut viettää lämpimänä päivänä pidempäänkin aikaa, sillä siellä oli vapaasti käytettävänä mm. kanootteja ja suppilautoja. Puolilta päivin taidettiin jatkaa täältä matkaa ja ajettiin Lofooteille asti, sillä seuraavaksi kahdeksi päiväksi oli luvattu unelmakeliä…   Ruotsin puolella ajettiin Kiirunan ja Abiskon ohi ja nähtiin matkalla tosi kauniita tuntureita. Tytär ilmoitti matkalla muuttavansa isona sinne. Norjan puolelle saavuttaessa maisemat eivät huonontuneet. Narvikissa kävimme nostamassa vähän rahaa ja tankkaamassa, sillä Lofooteilla on tosi vähän tankkauspaikkoja ja siitä sitten jatkettiin saman tien matkaa. Autosta katselin ympärilleni ja totesin, että tämä on rakkautta ensisilmäyksellä ja mietin, että kyllästyykö paikalliset koskaan näihin maisemiin. Sama minne katseensa kääntää, niin aina on kaunista. Vesiputouksia, turkoosin väristä vettä ja toinen toistaan kauniimpia vuoria, niin ja lampaita. Melko pian Narvikin jälkeen olisi ollut mahdollista käydä meriakvaariossa ja viikinkimuseossa, joita moni meille suositteli. Jätettiin akvaario ja viikinkimuseo kuitenkin tällä kertaa väliin, koska halusimme päästä nauttimaan täysin siemauksin unelmakeleistä. Loppuviikoksi kun oli luvattu sääennusteeksi epävakaista keliä. Saavuttuamme Lofooteille meidän ensimmäinen määränpäämme oli Uttakleivin ranta, jonne saavuimme ilta yhdeksän jälkeen. Teltan pystytyksessä hyvä apuväline oli retkilapio ja ei toki maaston epätasaisuuden takia, vaan lampaan kakkojen vuoksi. Niitä alueella meinaan piisaa! Onneksi ne olivat koostumukseltaan varsin heinäisiä ja onneksi oli valoisat yöt, niin ei tarvinnut yöllä pelätä kakkaan astumista.
Day 3 – 4 Uttakleiv Nukuttiin kaksi yötä tällä rannalla, josta lapset (niin kuin mekin) olimme ihan haltioissamme. Rannalla vaelteli ympäri vuorokauden turistien lisäksi myös paljon paikallisia – lampaita. Uskon, että näiden lampaiden täytyy olla maailman onnellisimpia, sillä siellä lepää varmasti myös lampaan mieli. Jotenkin käsittämätöntä, että jossain maassa voi olla näin kaunista.
Uttakleiv
Uttakleiv
Uttakleiv
  Uttakleiv valtasi pienen palan sydämestäni, sillä kauneuden lisäksi rakastan laineiden pauhun ääntä, niillä on aina ollut minuun rauhoittava vaikutus. Itselle laineiden ääniin liittyy myös paljon lapsuuden ja nuoruuden kesistä mökillä. Mökki on ison järven rannalla ja siellä usein tuulee, joten laineiden ääntä/pauhetta siellä on usein. Isäni on intohimoinen kalastaja ja verkoilla käydessä olen ollut paljon isäni soutajana. Vaikka koskaan en ole meren rannalla viettänyt enemmälti aikaa, niin vesi on, kuitenkin elementtinä sama oli se sitten järvessä tai meressä. Funny fact: joskus mun tulee muuten kuunneltua kotona Spotifystä laineiden ääntä. Ootko itse koskaan kuunnellut?
Selfiemestari itse ja lampaat
  Toinen hymyn huulille kirvoittama ääni oli lampaiden määintä. Sillä eihän sitä voi kuunnella hymyilemättä. Lapsetkin heittivät monen monta vitsiä aiheesta. Yks meni näin: ”Kuka teistä on se Late?” johon yksi tai useampi lammas vastas: ”Määäää”.
Nyt mennään eikä meinata!
  Hiekkarannan hiekka oli harmaan-valkoista (kauneinta näkemääni) ja vesi hyytävän kylmää. Tästä huolimatta muksut ja mun mies intoutuivat mennä uimaan Norjan mereen. Välineurheilu oli hieman läsnä ja toi pientä helpotusta asiaan, sillä mukana matkassa oli märkäpuvut. Minä tyydyin kuvaamaan ja treenailemaan jalkaani rannalla kävelyllä.  
Uimakamuja ilmaantui
  Uttakleivin rannalla yllätin itseni toistuvasti huokailemasta ja ei toki lomalla huolien takia, vaan yksinkertaisesti kauneuden takia. Jos jokin on henkeäsalpaavan kaunista, niin tämä ja keli oli myös täydellinen.
Et saa mua kiinni...!
Nice to know facts: Rannalla oli hyvin hoidetut vessat ja toimivat vesipisteet. Teltalla majoittuminen maksoi muistaakseni noin 16 euroa yöltä.   Checkout on joka päivä 13.00, joten jos haluaa maksimoida rannalla vietetyt tunnit, niin kannattaa saapua jo aamupäivällä. Autolla saavuttaessa matkan varrella on Haucklandin ranta ja siitä parin kilometrin päässä, vuoren toisella puolella on Uttakleivin ranta (ilta-aurinko). Uttakleivin puolella meidän puhelimista hävisi nettiyhteys, mutta vuoren toisella puolella se toimi. Haucklandin puolella (ilta-aurinko ei paista tänne) oli telttailu kielletty, ainakin kieltokyltit niin määräsivät. Näytti siellä kuitenkin joitain telttoja siitä huolimatta olevan. Haucklandin rannalla kävimme seuraavana päivänä maastopyöräilemässä. Reitti sinne kulkee rannikkolinjaa pitkin ja se on todella helppokulkuinen (pääsee vaikka pyörätuolilla) ja pakko sanoa, että maisemat ovat kauniit. Poika tuumasi maisemien olevan kuin elokuvamaisemat. Kiikaroitiin matkalla pyöriäisiä ja valaita – harmiksemme ei nähty.   Aamulla lähdettiin Uttakleivin hellästä, mutta tuulisesta huomasta, kohti uusia seikkailuja. Herättiin miehen kanssa kuuden aikaan aamulla, kun teltta lepatti villisti ympärillämme. Päätettiin alkaa samantien purkamaan kamppeita, kun teltan toinen pää rävähti kertaalleen irti ja tuuliolojen muuttumisesta suuntaan tai toiseen emme saaneet netittömässä elämässä käsitystä. Meren läheisyydessä elämisestä ja olemisesta meillä ei ole kokemusta ja tämä on hyvä muistutus noviisille siitä, miten äkkiä sääolosuhteet voi muuttua. Herätessämme keli oli vielä suhteellisen selkeä ja siellä ollessamme pystyi ihmettelemään, sitä miten nopeasti sumu/alapilvet valtasi laaksoa.   Tämän pitkän päivän tavoitteena oli löytää leirintäalue, jossa on suihkut, wifi ja pistorasiat kameran ja puhelimien akkujen lataamista varten. Hyvä että herättiin ja oltiin varhain liikkeellä, niin ehdittiin vielä paljon…   Ihanaa viikonloppua kaikille! - Mari