Hopeasavesta – hopeakorut

Eilen alkoi loma – täydellistä!

Aurinko paistaa täydeltä terältä ja rännit tiputtavat vettä, mutta pihassa on edelleen lähemmäs metri lunta. Ilmassa alkaa kuitenkin olla jo kevään tuntua, kyllä ne lumet saa kohta kyytiä. Terassin lasikaton päältä on jo melkein kaikki lumi sulanut ja kunhan se sulaa loppuun niin terassillakin alkaa varmasti jo oikeasti tarkenemaan – ihanaa!

Olin joulukuussa toisen kerran hopeasavikurssilla ja tykkään tekniikasta kyllä tosi paljon. Tein siellä useammat korut ja siitä heräsi ajatus, että mitäpä jos tekisin tästä joka vuotisen perinteen.

Ennen talon rakentamisen aloittamista tein ensimmäisen hopeasavikoruni ja nimesin sen Tuohi- kaulakoruksi ja nyt sain luotua myös samaan sarjaa kuuluvat korvakorut. Mitäs tykkäätte näistä?

Tuohi- kaulakoru ja korvikset
Tuohi- kaulakoru ja korvikset

Taas kerran totesin, että mun sielulle kyllä sopii aina uudenlaisien taitojen opettelu, sielu imee energiaa kaikesta uudesta ja puskee samalla mitalla uusia ideoita pöytään.

Lapsena ja teininä mieluisin harrastukseni oli Aivian käsityökoulu (nykyisin Taitokeskus), jossa opeteltiin todella monipuolisesti eri tekniikoita, kuten vaikka hopea-, pronssi-, tiffany-, paperi- ja savitöitä lisäksi värjättiin, painettiin ja hitsaustakin pääsin kerran kokeilemaan. Olen kyllä tosi kiitollinen vanhemmilleni siitä, että mahdollistivat tämän, sillä sieltä tarttunut niin monenlaisia taitoja matkaan. Mahtavaa huomata yllättävissäkin paikoissa, miten tätä taitopääomaa voi hyödyntää ja soveltaa.

Sterling- hopean ja pronssin työstäminen on siis jo entuudestaan tuttuahuttua, sillä olen tehnyt aikaisemminkin erilaisia koruja: sormuksia, ranne- ja kaulakoruja. Hopeasavessa on kuitenkin jotain taianomista, plastisesta kiinteäksi ja siksi se on tosi inspiroiva materiaali. Tämä ominaisuus tuo uusia mahdollisuuksia kehiin.

Hopeasavikorvis kuivuneena - ennen polttoa
Hopeasavikorvis kuivuneena - ennen polttoa

Lyhyesti pieni tietopläjäys: tekniikka on keksitty Japanissa vuonna 1994.

Hopeasavea voi muovailla esim. sormilla, kaulitsemalla ja sen pintaan voi painella kuvioita. On olemassa myös nestemäisempää pastaversiota, jota voi sivellä pensselillä ja pursottaa. Se antaa taas aivan uudenlaiset mahdollisuudet – mielikuvitus vain rajana.

Kuivumisen jälkeen tuotos kuumennetaan uunissa ja tuloksena on 99,9% hienohopeinen koru. Hopeasaveen voi yhdistää zirkoneita, niillä saa kauniita yksityiskohtia. Hopeasaven kanssa ei saa yhdistää mitään sterling- hopeasta valmistettua, kuten riipuksen lenkkejä tai hopealankaa.

 

Hopeasavikorvikset polton jälkeen
Hopeasavikorvikset polton jälkeen
Hopeariipuksen käsittely rikkimaksalla
Hopeariipuksen käsittely rikkimaksalla
Rikkimaksa käsittely puolessa välissä
Rikkimaksa käsittely puolessa välissä
Hopeasavikorvikset rikkimaksa käsittelyn jälkeen - Tsiikatkaa noita sävyjä!
Hopeasavikorvikset rikkimaksa käsittelyn jälkeen - Tsiikatkaa noita sävyjä!

Oma prosessini Tuohi- korujeni kanssa eteni idean saamisen jälkeen, niin että ensiksi tein kiehuvassa vedessä sulatettavasta massasta muotin ja painoin siihen tuohesta tehdyllä originaalilla jäljen. Tämän jälkeen testasin tavallisella muovailuvahalla, sitä miten mallinnus muottiin onnistui ja miltä se näyttää. Samalla sain myös hahmotettua itselleni tarvittavan hopeasaven määrää.

Kun hopeasaven määrä oli selvillä, lämmittelin hopeasavea elmukelmun sisällä sormilla hieroen ja tämän jälkeen yksinkertaisuudessaan painoin hopeasaven öljyttyyn muottiin. Irrotin sen sieltä varoen, työstin ylimääräiset rösöt ja virheet pois.

Kärsimättömänä nopeutin kuivumista hiusten kuivaajalla. Kun työ on kuivunut myös sisältä, sen voi laittaa uuniin jonka lämpötila on 650-800 astetta ja siellä se saa olla puoli tuntia. Tänä aikana hopeasavi sintrautuu, eli pienen pienet hiukkaset sulavat yhteen ja samalla se myös kutistuu 8-10 %. Uunista ottamisen jälkeen pinnassa on valkoista töhnää (haha tälle oli joku virallinen nimikin) ja se harjataan teräsharjalla tai sukkapuikolla pinnasta pois.

Sen jälkeen pintaa voi työstää ja hioa niin kuin haluaa. Itse jätin pinnan tarkoituksella vähän rösöiseksi, koska en halunnut lopputuloksesta liian sliipattua. Tämän jälkeen käsittelin korut rikkimaksalla maalaten. Rikkimaksa tummentaa ja tuo kauniisti esiin erilaisia sävyjä.

Näkyyhän korvikset - varmasti?
Näkyyhän korvikset - varmasti?

Viettäkäähän te kaikki ihanat mukavaa pääsiäisen aikaa ja antakaan auringon helliä 🙂

Nii ja kutsukaa mut juhliin, niin voin ottaa noi korut käyttöön!

– Mari

Täydelliset juoksuhousut

Keväällä aloitin juoksuharrastuksen naapuruston ihanien naisten kanssa. Se on ollut ihan parasta, sillä joukossa on voimaa! ?

Usein yksi asia johtaa seuraavaan ja niin kävi tälläkin kertaa. Juoksemisen aloittaminen johti uusien lenkkarien hankintaan ja niin noh… pitäähän sitä nyt tietenkin niihin mätsäävät pöksyt olla. ?

Tällaiset juoksupökät sitten tuli pyöräytettyä uusien lenkkarien kunniaksi. Kankaana Ommellisen lycra, Elina Antilan musta- valkoinen Anemone. Näillä kyllä pingotaan pitkään eteenpäin.

Tykkään ❤

diy juoksuhousut treenihousut
Elina Antilan suunnittelema mustavalkoinen Anemone
Juoksuhousut omalla kaavalla
Juoksuhousut omalla kaavalla
Juoksuhousut ja paita leikattuna ennen ompelua
Juoksuhousut ja paita leikattuna ennen ompelua

Intohimoni ovat lapsesta asti kummunneet käsillä tekemisestä ja minulla on aina kädet upotettuna monenlaisiin projekteihin. Harrastan aktiivisesti myös puutöitä. Olen aina ollut innokas kokeilemaan kaikkea uutta. Rakastan yli kaiken prototypointia ja ongelmanratkaisemista. Näitä housuja tehdessäni sain sisäisiä innostustärinöitä.

Arvostan tuotteiden pitkää elinkaarta ja yleensä käytänkin vaatteet hajoamispisteeseen asti.

Hophop ja eikun lenkille nauttimaan alkavasta syksystä!

Miten Innostunut Oinas blogin nimi syntyi?

Tänä keväänä sain käsiini kirjan nimeltä Innostus – myötämanipuloinnin aakkoset. Kirjaa aloittaessani en vielä arvannut, sitä mitä kirja tulisi minulle antamaan. Tämä Pauli Aalto-Setälän ja Mikael Saarisen kirjoittama kirja on saanut minut ymmärtämään todella paljon omasta ja muiden tavasta innostua. Kirjan ollessa vasta puolessa välissä, olin niin innoissani lukemastani, että hetkellisesti ahdistuin. Tämä reagointitapa kuvastaakin erittäin hyvin omaa innostustani.

Oletko sinä koskaan miettinyt, millainen innostuja olet?

Uskalla innostua

Innostus kirjassa Arman Alizad kertoo omasta innostuksestaan näin ja tämä kuvaus avaa hyvin myös omaa tapaani innostua. Arman kuvailee itsensä lähemmäksi Steve Jobsin sotilaallisen vähäeleistä innostusta. Heidän tuotantotiiminsä sai 2009 kansainvälisen jakeludiilin, johon Armanin oma reaktio oli lähes olematon. Suomesta ei vielä silloin ollut lähtenyt maailmalle kuin kolme ohjelmaa: Duudsonit, Madventures ja he.

Vaikka Arman oli mielessään yhtä ydinpommiräjähdystä ja sisimmässä kiehui, niin se ei näkynyt ainakaan hänen isälleen, koska hän sanoi näin: ”Arman, mikä sinua oikein riivaa? Te saitte kansainvälisen jakeludiilin ja sä näytät siltä, että oot ottanut pari diapamia. Mitä helvettiä, poikani?”

Innostus on rikkaus

Minulle innostuminen tarkoittaa melkein sietämätöntä olotilaa, samalla positiivisessa ja negatiivisessa mielessä. Kun innostun, on vaikea olla ja vaikea hengittää, tekemisen tarve on silloin valtava, paikallaan oleminen on tuskaa. Olo on kuin ilmapallolla, jolla on vaarana koko ajan poksahtaa. Silloin jos koskaan haluaisin jakautua osiin, jolloin voisin tehdä montaa asiaa yhtä aikaa. Innostuminen on ihan mahtavuutta silloin, kun minulla on aikaa ja vapautta omalle innostukselleni.

Kamalaa ja todella ahdistavaa innostumisesta tekee sen, että ruuhkavuosina ei aina tunnu olevan aina omalle innostukselle tilaa, silloin ei voi vain heittäytyä virtaan, kun siltä sattuu tuntumaan. Innostus kun on siitä haastava laji, että itseään on vaikea ajastaa innostumaan juuri silloin kun sille olisi aikaa. Olen huomannut, että tietyllä tapaa myös pelkään innostumista, koska se on minulle niin voimakas ja hallitseva tunnetila.

Ennen kirjan lukemista olin alkanut vakavissani pohtia blogin kirjoittamisen aloittamista. Siihen mennessä en ollut kuitenkaan edes keksinyt yhtään varteenotettavaa nimiehdotusta. Kirja kolahteli minuun niin suurilla taajuuksilla ja silloin tajusin, että blogini nimi täytyisi ehdottomasti olla Innostunut jotain ja mutusteltuani sitä, se on alkanut maistua aina vain paremmalta.

Tämän jälkeen aloin pohtia sitä mikä muu kuvaisi minua ja luonnettani riittävän hyvin ihmisenä? Keksin, että yleismaailmallisesti sitä kuvastaa hyvin oma horoskooppimerkkini, joka on siis oinas. Hautasin ajatuksen siitä, että se olisi liian horoskooppeihin johtava ja päätin, että se tulee olemaan just hyvä!

Isoin kiitos Paulille ja Mikaelille!

Terkkuja Viron reissulta

Reissun aikana Pärnun katuja kulkiessa sain vahvistuksen ajatukselle, että tänä kesänä Pärnu on todellakin ollut niin monen suomalaisen reissukohteena. Varmasti myös kylmä kesä on näkynyt tässä. Suomea puhuvia oli paljon liikkeellä – ruokapaikoissa, rannalla ja vanhassa kaupungissa.

Viime viikonloppuna kotiuduttiin kuuden päivän Viron lomareissulta (Tallinna, Saku, Pärnu ja Tallinna) ja voin todeta, että reissu oli kaikin puolin erittäin onnistunut. Ajomatkat sujui tosi mukavasti ja lapsilla oli haikaroiden ikkunasta bongauskilpailu. Kelit oli juuri sopivasti lämpimämmät kuin Suomessa, tekemättä lasten kanssa seikkailemisesta kuitenkaan liian paahtavaa.

Saku

Ensimmäinen yö vietettiin Saku Mõis majapaikassa, joka on Tallinnan eteläpuolella. Rakennus oli täynnä vanhan ajan roso romanttista tunnelmaa, mitä itse niin suuresti rakastan. Kartano on rakennettu vuonna 1820 uusklassiseen tyyliin. Sakun Panimo on saanut alkunsa juuri tämän kartanon panimosta.

 

Pärnu

Omiin lemppareihin Pärnussa lukeutuu ehdottomasti läheinen Soomaan kansallispuisto, sekä tietysti myös Pärnun ranta. Kaikki ravintolat yllättivät korkealla tasollaan! Kävelimme helppokulkuisen Riisan luontopolun läpi, joka oli pituudeltaan 4,5 km. Se on sopivan mittainen lasten kanssa.  Mottoni: kerran kesässä kansallispuistoon on nyt siis toteutettu.

Riisan luontopolun tunnelmia (Riisa raba)

Riisan luontopolku (Riisa raba)

Pärnun ranta

Kaikista aurinkoisimmat ja lämpimimmät päivät vietettiin tottakai Pärnun rannalla. Pärnun ranta on todella kaunis ja rannalla on ihanan hienoa hiekkaa. Siellä on paljon leikkikavereita, voi uida, kahlailla tai juosta vapaasti. Vanhemmat voi myös ottaa lasten kanssa rannalla vähän chillimmin, sillä ranta syvenee niin maltillisesti. Itse seurailin lasten uintia, kahlailin paljon rannalla, räpsin kuvia, nautin auringosta, merestä ja lokkien kirkunasta.

Oletko koskaan miettinyt sitä, että mistä meren rantojen lumous johtuu?

Kaikissa merenrannoissa on kuitenkin jotain sellaista villeyttä, mitä ei järvien rannoilla voi aistia.

Pärnun rannan luontopolku

Pärnu ranta rannan luontopolku

Tallinna

Takaisin palatessa vietimme päivän Tallinnassa. Kävimme syömässä Kaks Kokka ravintolassa. Ruoka siellä oli todella herkkua ja ne jälkkärit vasta nannaa olikin! Suosittelen!

Tallinnan vanhan kaupungin tunnelmaa
Tallinnan tunnelmaa

Miksi Innostunut Oinas blogi syntyi?

Koko aikuisikäni olen pohtinut sitä, että mikäpä minusta tulisi isona? Se on varmasti vaikea kysymys myös monelle muulle.  En muista koskaan haaveilleeni siitä, että minusta tulisi lääkäri, lakimies, sairaanhoitaja tai pappi.  – Ei, ei mitään sen suuntaista… ja kuitenkaan en ole koskaan osannut nimetä mitään tiettyä ammattia. Aina olen ollut utealias ja monenlaisista asioista innostunut.

Sen olen kuitenkin aina tiedostanut, että tykkään touhuta, mennä ja tehdä käsilläni ja sellaisen urapolun olen osannut valita. Tykkään luoda kauniita asioita. Koulutukseltani olen vaatetus- , tekstiiliartesaani ja mallimestari. Puhtaasti koulutusta vastaaviin hommiin yrittäjäksi en ole koskaan uskaltautunut taloudellisista syistä hypätä.

Töiden suhteen olen kuitenkin ollut siitä onnellisessa asemassa, että minulla on ollut oman alan koulutusta ja intohimoja vastaavissa työpaikoissa. Olen tehnyt mm. mallimestarin, malliompelijan ja erilaisia myyjän töitä.

Muotoiluharjoitus mallimestarikoulussa
Muotoiluharjoitus mallimestarikoulussa
Muotoiluharjoitus kaavana
Muotoiluharjoitus kaavana

Malliompelijan/mallimestarin työssä olen päässyt tekemään mm. metsureille teknisiä työvaatteita. Työnkuvan ydin oli siinä tuotekehityksessä, protojen ja mallikappaleiden tekemisessä. Siksi voin syvällä rintaäänellä sanoa, että rakastan tuotekehitystä ja mikä parasta se sopii täydellisesti myös minun vaihtelunhaluiselle luonteelleni.

Tuotekehityksessä saan käyttää hoksottimiani ja samalla viilata pilkkua. Kaikkia tekemiäni töitä olen rakastanut suurella sydämellä, mutta siitä huolimatta aina on tuntunut siltä kuin jotain pientä puuttuisi.

Milloin on kasvanut tarpeeksi isoksi?
Milloin on kasvanut tarpeeksi isoksi?

Tämän kevään aikana olen enemmän ja vähemmän pohtinut sitä, mikä minusta tulisi isona? Miten voisin toteuttaa itseäni ja omia intohimojani? Voisinko saada työn, joka on aikaan ja paikkaan sitoutumatonta? Voiko työni olla monipuolista, mutta silti liittyä kiinnostuksen kohteisiini? Miten oppia uutta joka päivä? Millaisesta tekemisestä saan eniten onnistumisen tunteita? Mitä haluan elämässäni saavuttaa? Ennen kaikkea, mikä tekee juuri minut onnelliseksi? Itsetutkiskelun ja johtolankojen avulla olen alkanut pikkuhiljaa ymmärtämään, mikä voisi täyttää tunteen siitä jostain pienestä puuttuvasta.

Keväällä näin sattumoisin Emilie Wapnickin esiintymisen TedTalkissa ”How to understand your inner potential” ja siitä sai alkunsa omien kolahdusteni sarja. Tajusin, että Emilie kiteyttää kansantajuisesti, oman ”ongelmani” neljään ja puoleen minuuttiin. Sen pääsee katsomaan tästä ?.

Lyhyesti kerrottuna Emilie kertoo, siitä että ei ole koskaan osannut rajata kiinnostuksen kohteitaan, vaan häntä on kiinnostanut kaikki mahdollinen. Hän innostuu, opettelee ja sitten mukaan hiipii tunne siitä, että enää ei jaksa kiinnostua, koska on kiinnostunut jo toisesta asiasta. Emilie koki tilanteen stressaavana kahdesta syystä: Löytäisinkö koskaan itselleni sopivaa uraa? Onko minussa jotain vikaa? Hän kuitenkin on ymmärtänyt, että tämä viallisuuden tunne johtuukin kulttuurin asettamista mielenmalleista oikean ja väärän  suhteen. Renesanssiajan ihmisen ihanteena taas on ollut moniosaaminen.

Mikä saa sinut innostumaan?

Itse olen samassa veneessä, näen mielenkiintoisia asioita kaikkialla ja innostun todella helposti kaikesta uudesta. Olen elämässäni oppinut monenlaisia asioita ja pystyn myös yhdistelemään näitä taitoja ennakkoluulottomasti. Pystyn tämän ominaisuuteni avulla näkemään maailmaa uusista näkökulmista ja uskallan odottaa odottamatonta.

Emilien avulla ymmärsin, että tapani toimia on puhtaasti voimavara ja minun täytyy löytää oma paikkani. Nyt on aika astua ulos omasta pikku kuplasta ja kohdata maailma. Kuplan ulkopuolelle kurkkimisen ensimmäinen vaihe oli siis tämän blogin perustaminen – haluan kertoa muillekkin mikä saa minut innostumaan. Haluan nähdä voivatko taitoni kuljettaa minut muuallekin, kuin yhden polun asiantuntijamalliin. Haaveilen isosti siitä, että unelmieni työ mahdollistaisi erilaisten asioiden ja esineiden tekemistä ja palvelumuotoilua, luomista ylipäätään.

Olen oppinut, että omia innostuksiaan pitää muistaa kastella ja ruokkia. Mitkä asiat estävät sinua toteuttamasta intohimojasi?

Aurinkoista perjantaita juuri sinulle, toivottaen Mari! ?

<a href=”https://www.blogit.fi/innostunut-oinas/seuraa” target=”_blank”>
<img src=”https://www.blogit.fi/blogit-150×60.png” border=”0″ />
</a>

<a href=”https://www.bloglovin.com/blog/19056393/?claim=gswcg7uf9cu”>Follow my blog with Bloglovin</a>